Kuva: AOP

Anna: Marita Taavitsainen paljastaa, minkä takia haki avioeroa miehestään

01.06.2017 09:30 - Anna Hopi - Luettu 19 605 kertaa

Päätös oli laulajan mukaan vaikea.

Laulaja Marita Taavitsainen, 48, ai kokea muutamien vuosien aikana unelman, josta moni haaveilee koko elämänsä. Hän kohtasi elämänsä rakkauden Tomi Natrin, parin rakkaus roihahti liekkeihin. Tuli häät ja kaksi kuvankaunista tytärtä. Nyt parin liitto on kuitenkin kriisissä ja heidän yhteinen tulevaisuutensa pohdinnan alla.

Taavitsainen kertoo Anna-lehdessä, miksi päätyi jättämään avioerohakemuksen.

- Kaikki meni kuin elokuvissa siihen asti, kunnes koitti pikkulapsiarki. Viime vuosien aikana olemme ajautuneet yhä kauemmaksi toisistamme. Syy tähän on se tavallinen: yhteisen ajan puute. Emme ole juuri käyneet kahdestaan treffeillä sen jälkeen, kun toinen lapsemme syntyi kuusi vuotta sitten. Kumpukin meistä on keskittynyt omiin töihinsä ja kodin arjen pyörittämiseen, Marita kertaa tapahtumia.

Pariskunnan liitossa on etsikkoaika. Marita ja Tomi ovat hakeutuneet parisuhdeterapiaan, ja miettivät tilanteen jatkoa. Kummankin toive on pelastaa avioliitto. Taavitsainen myöntää, että näin isossa asiassa lopullisen päätöksen tekeminen hirvittää. 

(kuva: AOP)

Lähde: Anna.

Lue myös: Marita Taavitsainen avautuu avioerosta: "Toivon, että saamme selvitettyä asiamme"

Kilpailut

Uusimmat