Kuva: Senja Rapila

Laura Voutilainen Apu-lehdessä: Isoegoiset artistit vievät tilaa parisuhteessa

08.06.2017 09:31 - Anna Hopi

Voutilainen kertoo käyneensä läpi eronsa jälkeen erilaisia pelkojaan.

Laulaja Laura Voutilainen pohtii Apu-lehdessä avioeronsa syitä. Hän sanoo artistien isoegoisuuden olevan usein parisuhteessa haastetekijä. Artisti kun tarvitsee paljon tilaa ympärilleen.

- Olen kovatahtoinen. Pitäisi muistaa antaa tilaa toisllekin, sillä yksi ihminen ei voi hallita kaikkea. Parisuhde on molemminpuolista antamista. Unelmien parisuhde olisi sellainen, jossa kaksi ihmistä kasvaa ja kehittyy samaan suuntaan. Sellaisesta on hyvä haaveilla. En ole menettänyt uskoani rakkauteen, mutta työtä se vaatii, hän sanoo lehdelle.

Tällä hetkellä Voutilainen myy ex-miehensä Juha Heikkilän kanssa 2000-luvun alussa rakennuttamaansa hirsitaloa. Hän toivoo pääsevänsä tulevaisuudessa asumaan paikkaan, joka olisi luonnonläheinen, ja jossa olisi sauna. Tärkeää on myös se, että Voutilaisen lapsille on tilaa paikassa.

Lähde: Apu.

Laura Voutilainen pohti äskettäin sitä, onko ikääntyminen naisten kohdalla rumaa. Lue juttu täältä.

Kilpailut

Uusimmat