Kuva: Senja Rapila

Juha Tapiota ei haluttu vuosiin juhannuskeikoille - vakavat laulut karkottivat keikkapyynnöt

22.06.2017 09:13 - Anna Hopi

Laulaja ei saanut alkuaikoina kutsuja juhannuskeikoille, koska hänen tuotantoaan pidettiin liian synkkänä.

Juha Tapiolla on kahdenlaisia juhannusmuistoja. Toisissa hän viettää aikaansa perheen ja läheisten kesken katoksella tai taivasalla, riippuen siitä, millainen sää on siunaantunut.

- On se valoisuus, tuoksut, mahtava alkukesän vihreys - ja läheiset ihmiset. Mutta sitten on tietenkin myös se, että kokoonnutaan makkaragrillin luo keikkapaikan pihassa ja vietetään toisella tavalla juhannushurmosta, kun soitetaan keikka suurelle yleisölle, Tapio kertaa.

- Olet hikinen ja onnellinen, ja lähdet ajamaan jotain maaseututietä kotiinpäin. Miten kaunis Suomi on neljän aikaan juhannusyönä, kun kaste ja usva nousee, ja linnut ovat heränneet laulamaan. Melkein kuulet linnun laulun autoon sisälle asti. Silloin voit todeta olevasi onnellinen reissumies. Kun pääset kotipihaan, aamuaurinko jo paistaa. Tulee usein sellainen olo, ettei halua mennä nukkumaan ollenkaan.

"Keikkoja oli muulloin kuin juhannuksena"

Laulaja tunnustaa olevansa perhekeskeinen juhannusjuhlija. Pojan synttärit ovat aina juhannuksena, minkä takia tähti ei ottanut keikkoja juhannukselle, kun lapset olivat pieniä.

- Vakavien laulujen laulajana kun tulin alun perin tunnetuksi, niin eipä minua hirveästi keikoille kysyttykään. Se meni luonnostaan niin, että minulla oli muuten joka viikonloppu keikkoja, paitsi uutena vuotena, vappuna ja juhannuksena. Silloin kun piti pitää hauskaa, mollilaulajaa ei kutsuttu keikalle, vaan mollilauluissa voitiin rypeä ne muut viikonloput, Juha Tapio nauraa.

- Se on onneksi muuttunut, ja on havaittu, että meidän keikalla voi hyvin olla myös bileet. Kun pidän tänä kesänä juhannus on vapaa, vietän sen perhepiirissä.

(kuva: Leif Väre)

Lue myös: Toista kertaa Vain elämää -sarjaa tähdittävä Juha Tapio: "Pelkäsin, että jos se meneekin rutiinilla"

Kilpailut

Uusimmat