Kuva: Mikko Räsänen

Matti ja Teppo: Kesäkeikkojen jälkeen voi iskeä alho

19.07.2017 09:07 - Anna Hopi

Veljekset kiertävät parhaillaan ympäri Suomea kansaa viihdyttämässä.

Matti ja Teppo jaksavat painaa kesällä pitkiä keikkamatkoja edelleen, vaikka ikää on jo lähemmäs 70 vuotta.

- Kun olemme tällaisia keikkaraakkeja, niin kesä on mennyt hyvin pitkälti aina tien päällä, Teppo Ruohonen kuvailee.

- Kun keikoista palautuu, niin aina lähdetään seuraavalle. Nyt on hieman hillitympää menoa. Minäkin pääsen mökille ensi viikolla lataamaan akkuja.

Teppo kertoo lukevansa mökillä mielellään ja viettävänsä aikaansa rentoutumalla esimerkiksi ristikkoja tehden.

- Kesään kuuluu tietenkin saunominen. Joku menee sekaisin rock 'n rollista, minä gin tonicista. Tai siis, otan kaksi vaan, mies täydentää.

"Kesäkeikkoja jälkeen iskee alho"

Matti Ruohonen puolestaan nauttii kesän valoisuudesta ja odottaa festariesiintymisiä.

- Se on kesäfiiliksen täyttymys. Kun kesäkeikat menevät ohi tuntuu, että sitten laskeutuu pimeys, ja mennään samaan vanhaan kaavaan, hän avautuu.

- Pikkaisen voi nousta pieni alho. Syksyllä on paljon keikkoja Lapin kiertueella. Sen jälkeen otetaan iisimmin, ja lokakuussa jo vähän lomaillaan. Panostamme kesäduunin tekemiseen.

(kuva: Mikko Räsänen)

Lue myös: IS: Mattia ja Teppoa pyydettiin Vain elämää -ohjelmaan - kieltäytyivät aamu-unisuuden takia

Kilpailut

Uusimmat