Michael Monroe tulevasta X Factor -pestistä: "Haluan valmentaa, en arvostella"

21.07.2017 10:48 - Anna Hopi

Rokkikukko odottaa pääsevänsä löytämään uusia laulajakykyjä.

Rock 'n rollin ammattilainen Michael Monroe on nähnyt vuosien varrella kaiken olennaisen artistin elämästä. Hän luotsasi The Voice fo Finland -ohjelman alusta lähtien kotimaisia laulajalupauksia uran alkuun. Monelle tuli yllätyksenä, että mies jätti pestin ja ilmoitti kesäkuussa siirtyvänsä MTV-kanavan X Factor -ohjelman valmentajaksi.

- Halusin vähän vaihtelua. Olin ajatellut, että olisi hyvä keksiä jotain uutta. En odottanut, että tällaista tilaisuutta tulisi. Saara Aallon kanssa tuli tilaisuus tehdä yhteistyötä, ja mikä hienointa, X Factor -ohjelmaan voi osallistua myös bändejä. Kyse on valmentamisesta, eikä tuomaroinnista, se sytytti, kertoo Monroe.

- Haluan enemmänkin valmentaa, enkä tuomita toisten työtä. Levyraadista lähtien olen kieltäytynyt jutuista, joissa arvostellaan toisia tai toisten työn jälkeä.

Monroe odottaa innoissaan yhteistyötä entisen TVOF-suojattinsa Saara Aallon sekä Suvi Teräsniskan ja Mikael Gabrielin kanssa.

- On kiva tutustua Suviin ja Mikaeliin kunnolla. Tästä ei voi tulla muuta kuin loistava juttu! Hän sanoo.

X Factorin kilpailijahaku on käynnissä 31.7. asti. Pääset hakemaan mukaan ohjelmaan tästä linkistä.

(kuva: Senja Rapila)

X Factor Suomi nähdään MTV3-kanavalla keväällä 2018.

Lue myös: X Factor -tuomarin saappaisiin astuva Saara Aalto: "Luulen, että olen tosi tiukka"

Lue myös: Michael Monroe: Vaimo tietää autoista enemmän kuin minä

Kilpailut

Uusimmat