Kuva: Senja Rapila

Michael Monroe, 55, haluaa pysyä kondiksessa: "Välttelen ihmisiä, jotka valittavat vanhuuttaan"

26.07.2017 18:45 - Anna Hopi

Laulaja Michael Monroelle rock on keino pysyä ikuisesti nuorena.

Michael Monroe on yksi ikonisimmista suomalaisista rock-tähdistä. Vaalean tupeeratun hiuspehkon ja mustien lasien taakse piiloutunut muusikko tunnetaan villinä lavaesiintyjänä, joka ei pelkää liikkua sähköjäniksen tavoin yleisössä ja kieppua lavarakennelmissa.

- Rock 'n roll antoi minulle tilaisuuden pysyä ikinuorena. En halunnut kasvaa niin sanotuksi aikuiseksi. Sellaiseksi pukuun puetuksi robotiksi, joka menee joka päivä yhdeksästä viiteen ja elää rutiiniensa armoilla. Kuihtuisin ja kuolisin, jos eläisin sitä elämää. Pienenä ajattelin, ettei minusta ole pakko tulla tuollaista, hän muistelee.

- Kaksi isoveljeäni menivät kouluun, ja he eivät olleet pihalla enää leikkimässä kanssani, olin surullinen. Se oli ihan nuijaa. Mietin, ettei minusta tulee koskaan sellaista aikuista.

"Liikunta pitää nuorekkaana"

55-vuotias rokkari arvostaa ihmisiä, jotka pitävät huolta elinvoimastaan, eivätkä anna itsensä nuupahtaa.

- Rock pitää nuorekkaana. Minunkin täytyy pitää itseni kondiksessa, jotta pystyn tekemään lavalla ne asiat, joita teen. En voi päästää itseäni rapakuntoon, koska kukaan ei halua nähdä naama punaisena kaljavatsan kanssa rokkaria ähkymässä ja puhkumassa. Se on hyvä kirous, koska on pakko huolehtia itsestään, hän sanailee.

- Liike on lääke. Katso jotain Mick Jaggeria, hän ei ole koskaan antanut itsensä mennä huonoon kuntoon. Kun hengailet ihmisten kanssa, jotka valittavat vain vanhuuttaan. En halua viettää aikaani sellaisten ihmisten kanssa, koska alat pian itsekin ajattelemaan niin, hän sanoo. 

Monroe sanoo, että ajatuksen voimaa aliarvoidaan paljon. Hänen mukaansa se, mitä ajattelet, todentuu ennemmin tai myöhemmin elämässäsi.

- Sitä ei moni ymmärrä, mutta saat todellakin sitä mitä tilaat, hän sanoo.

Kuuntele alta Michael Monroen The Best -kokoelmalevy, joka julkaistiin tänä kesänä.

Lue myös: Michael Monroe: "Olen tavannut paljon maailmankuuluja tähtiä, jotka ovat mänttejä"

Kilpailut

Uusimmat