Kuva: Senja Rapila

Toni Wirtanen: "Redramalla on koiranpennun katse, minulla lahjakkuus ja ammattitaito"

13.12.2017 15:30 - Anna Hopi

Apulanta-nokkamies etsii Suomen seuraavaa suurinta artistilupausta The Voice of Finland -ohjelmassa.

The Voice of Finland -ohjelman seitsemännellä nähdään Olli Lindholmin, Anna Puun ja Redraman ohella mukana Apulanta-rokkari Toni Wirtanen. Hän on jo kuvausten alkuvaiheessa onnistunut muuttamaan tähtivalmentajatiimin keskinäistä dynamiikkaa kilpailuhenkisemmäksi.

Wirtanen itse näkee asian toisin, eikä pidä itseään taisteluun lietsojana.

- Olen löytänyt uusia puolia itsestäni tähän mennessä ohjelmassa. Olen yllättävänkin hyväsydäminen ja aito kundi, ja minulla on aito halu auttaa, hän sanoo pilke silmäkulmassa.

- Olen toivonut, että olisin enemmän viiltävä miekka, mutta olenkin enemmän sideharsoa ja pumpulia koko mies. Ohjelmassa se näkyy niin, että muut ovat todella piikikkäitä persoonia. Minua itseänikin välillä pöyristyttää se tapa, miten he kohtelevat tiimiläisiään. Minä taas olen ystävällinen ja auttavainen, Wirtanen jatkaa.

Wirtanen kertoo, että on löytänyt ohjelman kuvauksissa uusia puolia itsestään. (kuva: Senja Rapila)

Wirtasta kehutaan tiedotustilaisuudessa supliikkiudestaan, ja hänet rinnastetaan useaan otteeseen "autokauppiaaksi", jonka myyntipuheet ovat viime hetkellä kääntäneet laulajaehdokkaan pään kiperässä valintavaiheessa.

- En ymmärrä, mistä tuossa on kyse. Ihminen puhuu aina omalla tavallaan. Redrama viittasi äsken siihen, että ihminen pelaa niillä korteilla, mitkä hänelle on jaettu. Hänellä se juttu on koiranpennun katse. Minulla on lahjakkuus, ammattitaito, näkemys ja tapa ilmaista asiat - kaikilla meillä on omat kortit ja niillä pelaamme, hän veistelee.

"Genret ovat vain pintaa"

Millaista tähteä Suomi tarvitsee musiikkikentälle?

- Maailma kasaa kauhean määrän kuonaa siihen ytimen päälle - siinä on traumaa, rapaa ja omia unelmia ja haaveita. Haluaisin kuulla The Voice of Finlandissa jostain ihmisestä sen ytimen kutsun. Haluan olla vapauttamassa ydintä ja riisua sen pelkän pinnan pois ja katsoa mitä sieltä lähtee nousemaan. Uskon, että sieltä kumpuaa ihmisen todellinen voima, hän sanoo.

(kuva: Senja Rapila)

Wirtanen toivottaa tervetulleeksi joukkueeseensa ihmiset eri genreistä.

- Genret ja tuollaiset omat mieltymykset ovat vain pintaa ytimen ympärille. Kun pinta riisutaan, jää vain rakkaus ja kyky tuntea musiikki. Genreistä on enemmän haittaa tuossa. Valitettavaa oli huomata kisan aikana se, että moni laulaja tuli genre edellä mukaan, ja mietti jo etukäteen kenen joukkueeseen haluaa. Siinä vain vahvistetaan sitä omaa ajatusmallia - vähän sama kuin menisit terapiaan ja terapeutti kertoisi sinulle vain sen, mitä haluat kuulla.

Rokkari kertoo seuraavaksi, millainen tähtivalmentaja hän haluaa valmennettavilleen olla.

- Haluan olla totuuden lähettiläs, enkä mikään hyvä jätkä joka lätkii selkään, että jatka vaan. Maailmassa on liian vähän totuutta, hän sanoo.

Lue myös: Masennuksestaan puhunut Jannika B ylistää Toni Wirtasta - varasi lääkäriajan ja lähes talutti sisään

Lue myös: Toni Wirtanen korvaa Michael Monroen The Voice of Finlandissa!

Kilpailut

Uusimmat