Kuva: Senja Rapila

Anna Puu murtui työmäärän alla: "Äiti kysyi miten voit - purskahdin itkuun"

13.12.2017 18:05 - Anna Hopi

Laulajan pitkä työrupeama päättyy ensi viikolla, jolloin hän pääsee viettämään ansaittua joululomaa.

Laulaja Anna Puu, 35, havahtui viime toukokuussa epämääräiseen huonoon oloon. Hän tajusi, että voisi voida paremminkin, jos tekisi muutoksia elämäntavoissaan.

- Tuli vaan se fiilis, että olen ollut liian kauan tekemättä yhtään mitään. Vedin vain zombiena menemään. Oma sisäinen halu muutokseen laittoi liikkeelle, hän sanoo Voice.fi -sivustolle.

Artisti kiinnittää nyt huomiota terveeseen ruokavalioon ja harrastaa säännöllisesti liikuntaa. Anna Puu kertoo jättäneensä samalla myös alkoholin juomisen, vaikka sanookin nauttivansa juhlimisesta silloin tällöin.

Elämänmuutos on tehnyt hyvää - kiloja on pudonnut, ja hoikistunut laulaja säteilee onnellisen näköisenä.

- Saan niin paljon rakkautta joka keikalta, siitä varmasti osa säilöytyy poskipäihin - lisää kiiltoa ainakin, hän nauraa kihertää.

(kuva: Senja Rapila)

Voimat loppuivat kesken kiireen

Laulajattaren edellinen albumi julkaistiin vuoden 2015 lokakuussa. Hän kertoo tehneensä hurjasti töitä viimeisen parin vuoden aikana. Työrupeama on ollut niinkin intensiivinen, että uupumus oli yllättää viime keväänä.

- Lähdettiin rundaamaan viimeisen levyn tiimoilta, sitten oli Vain elämää, ja sieltä tuli uusia biisejä keikoille. Kiertäminen jatkui taas...Aloimme tekemään uutta musiikkia, mikä on uudistanut palettia... Olisi pelottava ajatus, että näin jatkaisi ilman minkäänlaista breikkiä, Anna Puu huokaa.

- Ajantaju on hävinnyt tässä kahdessa vuodessa. Tämä oravanpyörä saa päätöksensä ensi keskiviikkona, jolloin jään lomalle, hän jatkaa.

- Minulla oli uupumus hirveän lähellä viime keväänä. Teimme uusia biisejä, teimme The Voice of Finlandia ja samalla keikkailin. Muistan, kun menin silloin käymään vanhempien luona ja äitini kysyi, että "miten voit?", niin purskahdin vain itkuun. Se oli yleisfiilis, ja kroppakin ilmoitti väsymyksestä. Jouduin peruuttamaan joitakin keikkoja, koska olin niin lopussa.

Puu sanoo saaneensa voimaa luotuaan tulevaisuudensuunnitelmia. Hänelle on tärkeää tietää, koska työrupeaman jälkeen seuraa loma.

- Koko syksy on ollyt yhtä helvetin ilotulitusta keikoilla. Olemme bändin kanssa miettineet, että mistä tämä tulee? Meillä on ollut niin hauskaa. Jokaisella on ollut älytön draivi päällä - varmastikin juuri siksi, että tiedämme, että se viimeinen keikkapäivämäärä ennen lomaa on tiedossa.

(kuva: Senja Rapila)

"Pakotan sukulaiseni syömään kasviksia"

Lomalla Anna Puu kertoo suuntaavansa yhden ansaitun löhöpäivän jälkeen jouluostoksille.

- Sitten paniikkijouluvalmistelut, joita seuraa sukukestitseminen.

Anna Puu kertoo kutsuneensa koko pienen sukunsa juhlimaan joulua kotiinsa. Hänen aattosuunnitelmiinsa kuuluu siis emännöinti

- Siellä juomme glögiä ja syömme hyvää jouluruokaa. En ole vielä päättänyt menua, mutta varmaan aika kasvipainotteinen. Olen vähän sellainen, että pakotan sukulaiseni syömään kasviksia, hän nauraa.

- Porkkalaa aion tehdä. Se on porkkanasta tehtyä - ja usko tai älä - ihan graavilohen makuista asiaa. En voinut uskoa, että tuollaista on, mutta kokeilin viime jouluna ja se maistui ihan lohelta. Isänikin on kasvissyöjä, mutta se meni ihan täydestä. Kun kerroin, mitä hän oli syönyt, hän totesi "et oo v***u tosissasi", laulaja sanoo ja virnistää valloittavasti.

Lue myös: Uupumus avasi Jenni Vartiaisen silmät: "Se oravanpyörä oli pakko pysäyttää"

Kilpailut

Uusimmat