Kuva: Senja Rapila

Juha Tapion kappale syntyi koskettavasta ajatuksesta - "On ollut aikaa pohtia elämää"

18.09.2021 09:15 - Lauri Kujanpää

Juha Tapio julkaisi 16. syyskuuta Valitsisin sut -nimisen kappaleen, jonka taustoja muusikko avasi Iskelmän haastattelussa.

Muusikko Juha Tapio, 47, julkaisi uuden Valitsisin sut -kappaleen torstaina 16. syyskuuta. Tapio kertoi Iskelmän haastattelussa juontaja Satu Kotoselle, että kappale syntyi poikamaisen innon saattelemana.

- Laulu syntyi innostuksen leimahduksesta. Olen tehnyt työhuoneella paljon lauluja, kun on ollut hyvin paljon vapaa-aikaa. Myös kollegoilla on ollut aikaa, joten olemme eri muusikoiden kanssa säveltäneet yhdessä. Olin eräänä päivänä Kruunuhaassa Helsingissä Aleksanteri Hakaniemen ja Rafael Elivuon kanssa ja ajatus oli vain, että kokeillaan, mitä syntyy. Yhtäkkiä meidän ideat yhdistyivätkin hienosti ja meillä oli biisi. Poikamainen into oli hyvin läsnä, Tapio pohjusti.

- Tässä parin hiljaisen vuoden aikana on ollut aikaa pohtia omaa elämäänsä. Mitkä ovat olleet niitä valoja ja mitkä suruja? Kun siitä kaikesta on selvinnyt tähän päivään saakka, niin parasta ovat olleet ne läheiset. Ja jos tämä rumba alkaisi uudestaan, niin sitä haluaisi, että ne ihmiset olisivat uudelleen rinnallani, muusikko avaa biisin sanomaa.

Kotonen myöntää, että kaunis tarina kappaleen taustalla sai hänelle kyyneleen silmään.

- Kyllähän tässä itsekin herkistyi, Tapio vastasi.

Korona-aikana Tapio on keskittynyt säveltämisen lisäksi myös omaan hyvinvointiin.

- Oli aikaa urheilla ja kuntoilla! Olen itse asiassa kuntoillut sen verran, että paikkojakin on mennyt rikki. Se on ollut itse asiassa ihan hyvä, että malttiakin on täytynyt opetella.

Mitään uutta Tapio ei ole elämäänsä tarvinnut pandemia-aikana.

- Trendikästä padelia on tietenkin tullut pelattua, kun siinä voi olla kavereiden kanssa. Mitään uutta ja ihmeellistä ei elämään ole tullut. Liikunta, sävellystyö, ihmisten näkeminen ja kirjojen lukeminen ovat hyvin täyttäneet ajan.

Voice.fi ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Juha ja Raija Tapio viettivät hopeahääpäiväänsä - "Mua on kohdannut käsittämätön onni"

Lue myös: Juha Tapion Huuhkajille tekemä laulu syntyi hetken huumassa - "Oli tarkoitus esittää vain kerran"

Kilpailut

Uusimmat