Kuva: AOP

Anna: Uusi mies hurmasi Heidi Pakarisen naurattamalla

02.06.2016 10:48 - Anna Hopi

Laulaja Heidi Pakarinen, 40, löysi onnen vasta kun päästi pitkästä suhteesta irti.

Pitkä liitto ei enää toiminut, ja Heidi Pakarinen erosi oopperalaulaja Mika Pohjosesta vuosi sitten. Kun sai käteensä oman Lahden kodin avaimet, tuntui kuin elämä olisi alkanut uudestaan. Pakarinen hörppäili ostamastaan shamppanja-pullosta kotinsa rappusilla ja tunsi pitkästä aikaa onnea.

Pakariselle kävi muutamaa kuukautta aikaisemmin se tuttu tarina, että hän löysi omasta silloisesta kodistaan avomiehensä toisen naisen kanssa. Vaikutti selvältä, että Pohjosella ja naisella oli välillään enemmän kuin ystävyyttä. Tuntui helpottavalta laittaa oma kihlasormus pöydälle.

"Suhteeseen ei mahdu kahta taiteilijaa"

Nyt kun Pakarinen katselee mennyttä 19 vuoden mittaista suhdetta, hän on tajunnut suhteen vedenjakajaksi tangokuningatar-vuotensa. On olemassa sanonta, ettei suhteeseen mahdu kahta taiteilijaa - ja se tuntui pitävän paikkansa parin välillä. Etäisyys kasvoi, kun Pakarisen tähti nousi.

Asioista sopiminen osoittautui eron jälkeen vaikeaksi vanhan kumppanin kanssa. Pintaan nousi katkeruutta ja vihaa, joka yllätti naisen. Onneksi elämään asteli uusi rakkaus iskelmälaulaja Heikki Koskelon myötä. Ihan heti Heidi Pakarinen ei nähnyt miestä sillä silmällä, koska höpöttelevä ja huumoria viljelevä mies tuntui oudolta hiljaisuutta täynnä olleen suhteen jälkeen.

- Tajusin, että höpöttelijän pinnan alla on syvällinen tunneihminen, jolla on hyvin pitkälti samat arvot kuin minulla. Heikki sai minut vakuutettua siitä, että hän on luottamukseni arvoinen. Lapset ja rakkaus ovat hänelle tärkeintä maailmassa, kuten minullekin, kertoo Pakarinen Anna-lehden haastattelussa.

Lähde: Anna.

Kilpailut

Uusimmat