Kuva: Mikko Räsänen

Anssi Kelalla on yksi pahe: "Olen siinä holtiton"

21.10.2016 10:00 - Anna Hopi

Muusikko Anssi Kela ei voi vastustaa keittiössään olevaa herkkulaatikkoa, joka kätkee sisälleen karkkia, suklaata ja keksejä.

Iskelmän iltapäivien Meillä kotona  -ohjelmasarjassa Anssi Kela kertoo, että etsi aikoinaan pitkään omaa unelmakotiaan. Mies kahlasi läpi yli 50 vaihtoehtoa ennen kuin löysi sen oikean talon.

- Eteisellä on iso merkitys kodissa, huomasin sen kun etsin 10 vuotta sitten yli kahden vuoden ajan unelmakotiani. Kävin katsomassa yli 50 taloa ennen kuin löytyi unelmien koti. Näiden talojen kohdalla tiesi jo siinä vaiheessa kun astui kynnyksen yli, että onko se siinä. Fiilis välittyi jo siinä eteisessä. Jännä juttu, sen tiesi heti, että kannattaako lähteä kiertelemään muita huoneita vai kääntyä 180 astetta ja astua ulos ovesta, kertaa Anssi Kela.

Laulaja muistelee haastattelussa entistä lemmikkiään, joka nakersi mielellään eteisen ovenkarmeja ja teki "puutöitä" isäntänsä ollessa keikalla tai muuten pois kotoa.

- Aina kun tulin kotiin, koira katsoi minua tyytyväisenä, että hienoa, kun tulit kotiin, täällä on joku käynyt vähän laittamassa ovenkarmeja paskaksi, nauraa artisti.

"Ruoanlaitto on pakastepizzan laittamista uuniin"

Monelle kodin sydän on keittiössä. Kela ei ole innokas ruoanlaittaja, mutta kertoo silti viihtyvänsä keittiössä, koska siellä on hänen oma karkkikätkönsä.

- Ruokaakin tarvittaessa laittelen, mutta se ei ole minulle se juttu. Maksimi on yleensä yksin kotona ollessani se, että työnnän pakastepizzan uuniin, tunnustaa mies.

- En jaksa nähdä itselleni vaivaa, että suunnittelen annoksen ja lähden kauppaan ostamaan tarvikkeet ja kokkaan itselleni. Se ei vaan mene niin.

Keittiöstä löytyy salainen pahe

Muusikon arkeen kuuluvat olennaisena osana erilaiset herkut, joiden edessä hän on voimaton.

- Keittiö on vaarallinen huone, koska siellä on myös se niin sanottu herkkulaatikko. MInun täytyisi pitää näppini siitä erossa, mutta en pysty. Liha on heikko. Se on laatikko, josta on tullut tapa. Kurkkaan monta kertaa päivässä. Vaikka olen kurkannut vartti sitten sinne, kurkkaan uudestaan, jos siellä löytyisi jotain. Siellä voi olla karkkia, suklaata, keksejä, luettelee muusikko.

- Jos avaan laatikon pahaa aavistamattomana ja löydänkin sieltä irtokarkkipussin, se tuntuu siltä, että universumi on palkinnut minut. Minulla ei ole muita paheita. En polta tupakkaa, enkä juo kahvia tai viinaa, niin herkuttelu on paheeni. Olen siinä holtiton.

"En saanut tarpeekseni vihreistä kuulista"

Anssi Kelan fanit ovat antaneet ikimuistoisia fanilahjoja, jotka ovat päätyneet nopeasti parempiin suihin.

- Sain kerran faneilta pakkauksen lahjaksi, jossa oli 120 kappaletta vihreitä kuulia. En vetänyt niitä päivässä, mutta ei siihen montaa päivää mennyt. Laatikko tuntui raskaalta kun punnitsin sitä täytenä käsissäni. Tajusin, että hetken päästä painan tämän verran enemmän ja tämä menee kaikki vyötärölle.

Kuuntele tämän viikon Meillä kotona -jaksot alta.

Eteinen

Keittiö

Olohuone


Makuuhuone

Sauna

Lue myös: Anssi Kela on upea isä - perinyt kauniin tavan edesmenneeltä muusikkoisältään

Lue myös: Anssi Kelan uusi kappale on oodi mustalle värille - kuuntele

Lue myös: Anssi Kela yllättyi: Kohtasi oikean elämän Petri Ruususen!

Kilpailut

Uusimmat