Kuva: YouTube

Eino Grön, 77, yllättää! Esiintyy räppivideolla missikaunottaren kanssa

21.11.2016 10:37 - Anna Hopi

Rapkaksikko Jeijjo & Nupi tekivät uuden version iskelmäklassikosta, ja saivat projektiin mukaan Eino Grönin.

Jeijjo & Nupi julkaisivat 18. marraskuuta uuden Ennen oli miehet rautaa -singlen ja videon. Biisi on uutuusversionti Reino Helismaan ja Toivo Kärjen tekemästä Laivat puuta, miehet rautaa -klassikosta. 77-vuotias Grön on tehnyt alkuperäiskappaleesta oman versionsa.

Ennen oli miehet rautaa -rap-version musiikkivideolla nähdään myös Miss Helsinki Kelly Kalonji.

- Mun edesmennyt vaari oli Einon hyvä frendi ja kiersi sen kanssa muun muassa Jenkkejä -kiertueella. Sitä kautta löytyi kontakti ja hommaa saatiin eteepäin, Jeijjo kuvailee projektin syntyä.

- Me arvostetaan tän kaltaisia legendoja. Ovat tehneet omaa juttuaan törkeän kauan, pieteetillä. Tavallaan nykynuoriso voisi olla vähä jaksavaisempia mitä tos biisissä kerrotaankin. Ollaan tuotu biisiin uusia palasia, mutta se taustavire siellä pohjalla on sama.

Katso humoristinen video alta.

Lue myös: Matti ja Teppo yllättävät uudella räppivideolla - katso musiikkivideo

Kilpailut

Uusimmat