Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Ellinoora coveroi uutuusohjelmassa Ultra Bra -yhtyeen hitin: "Riisuimme kappaleesta paljon"

08.02.2017 16:00 - Reija Saarinen

Anssi Kela ja isot biisit alkaa 27. helmikuuta.

Ellinoora, 23, on mukana 27. helmikuuta starttaavassa uutuusohjelmassa, Anssi Kela ja isot biisit. Kyseisessä ohjelmassa julkisuudesta tutut muusikot coveroivat jonkun legendaarisen suomibiisin.

Vierailija saa päättää versioitavan kappaleensa itse, Kelalle sen sijaan kappale tulee valmiiksi annettuna.

Ellinooralle kappaleen valinta ei ollut helppo, etenkin, kun sydän sykkii vahvasti suomalaiselle rock-musiikille.

- Suomi-rock on aina ollut minulle iso juttu. Ensin mietinkin, että lähden sinne tonteille. Sitten kuitenkin tuli sellainen fiilis, että mennään nyt tällä kertaa kuitenkin jostain muusta ovesta, Ellinoora kertoo Voice.fi:lle.

- Päätös oli hankala, mutta kun löysin sitten tästä Ultra Bran Minä suojelen sinua kaikelta -kappaleesta oman kulman, tajusin, että voisin tuoda siihen jotain uutta.

Yksi tärkeä asia Ellinooralle oli myös se, että hän sai nostaa klassikon myös nuorten huulille.

- En tiedä miten hyvin nuori sukupolvi, esimerkiksi omat fanini, kappaleesta tietävät. Siksi halusin nostaa sen. Itselleni se biisi on sellainen, että haluaisin kuulla sitä radioissa useamminkin.

"Älä luule olevasi aina oikeassa"

Vanhaan, legendaariseen kappaleeseen tarttuminen ei ole koskaan helppoa. Ellinoora toivookin, että ihmiset osaavat katsoa tulkinnan taakse.

- Alkuperäinen kappale on todella legendaarinen. Toivon, että ihmiset osaavat nähdä sen niin, että tämä on minun tulkintani tästä kappaleesta. Haluan tehdä kunniaa biisille ja bändille. Me riisuimme kappaleesta paljon, mutta toimme samalla siihen omaa juttua.

Biisinteon lisäksi ohjelma opetti Ellinooralle paljon, myös itse elämästä.

- Opin ehkä sen, että älä luule aina olevasi oikeassa. Tästäkin biisistä tuli lopulta tuollainen Liisa Ihmemmaassa -anthem. Tietenkin opin myös sen, että ei saa pelätä liikaa sitä, mitä muut ajattelevat. Hienoja juttuja jäisi tekemättä, jos miettii liikaa. Itseään pitää työntää outoihin paikkoihin.

Ohjelmassa nähdään Ellinooran lisäksi JVG, Egotrippi, Lauri Tähkä, Sanni, Arttu Wiskari, Elias Kaskinen ja Erin.

Alkuperäisen kappaleen voit kuunnella alta.

Anssi Kela ja isot biisit
TV5 klo 21.00
27. helmikuuta alkaen

Lue myös: Ellinoora uppoutui vuosiksi levyntekoon: "Ihmissuhteet kärsivät"

Kilpailut

Uusimmat