Kuva: Mikko Räsänen

"En näyttänyt, että se sattuu" - Pate Mustajärven uusi kappale kiteyttää suomalaismiehen sielunelämän

03.09.2016 14:51 - Anna Hopi

Mustajärven sooloura on kestänyt jo vakuuttavat yli 30 vuotta.

Nyt miehen sooloura on niputettu yksiin kansiin. Pate Mustajärveltä julkaistaan 14. lokakuuta biisiboksi, joka sisältää kuusi levyä tähden parhaimmistoa. Vanhojen hittien Ukkometso, Mä elän vieläkin ja Koskipuiston kuu lisäksi boksissa on yksi uusi kappale Tyylillä. Kappale on Lovexista tutun Christianin ja Marko Merosen käsialaa.

- Biisi kuulosti heti ensikuulemalta omalta ja kun sanatkin istuivat hyvin tähän päivään niin halusin ehdottomasti levyttää sen, mentiin sitten ‘tyylillä’ studioon, kertaa Mustajärvi.

- Biisiaihio syntyi mielikuvasta, jossa kaurismäkeläinen mies silittää paitaa ja plankkaa kenkiään rintamamiestalossa. Hän mumisee ’kun lähden, lähden tyylillä’. Kuvassa oli jotenkin ahdistava vire ja tajusin, ettei siinä tansseihin oltu menossa. Se oli sisuuntunut suomalainen mies, menettämässä otetta elämästään ulkoisten uhkien saattelemana, joka siinä silitteli ja plankkaili. Mies, joka ei suotta näytä, vaikka vähän sattuiskin, eikä anna periksi, Meronen.

Harvinaisia versioita hittibiiseistä

Pakettiin on sisällytetty myös harvinaisuuksia, kuten muun muassa Popedan tunnetuksi tekemän Kersantti Karoliinan polkkaversio, tamperelaisen jääkiekkojoukkueen kannatuslaulu Tappara on terästä ja Sydän on sinivalkoinen.

- Mulle oli tosi tärkeetä, että juhlaboksi saatiin ulos fyysisenä julkaisuna, oikeasti käteen hyllystä otettavana tuotteena. Sekin olettamus nääs vallitsi jossain kohtaa, että se olisi julkaistu ainoastaan diginä. Mutta eihän tällaisen dinosauruksen levyjä voi julkaista vain diginä!, puuskahtaa Mustajärvi.

Pate Mustajärvi juhlistaa merkkivuottaan julkaisemalla kyseisen boksin ja uuden Tyylillä-biisin lisäksi 29. syyskuuta Pate Ikurista –kirjan, joka on 192-sivuinen runsaasti kuvitettu tarina miehen elämästä julkisuudesta tuttuna Patena ja siviiliminä Pauli Mustajärvestä.

Lue myös: Pate Mustajärvi 60 vuotta - katso uljaat kuvat Ukkometsosta

Kilpailut

Uusimmat