Eppu Normaali pelkäsi, että dokumenttielokuva saisi bändin hajoamaan

04.10.2016 09:00 - Anna Hopi

Suomirockin jättiläinen, Eppu Normaali -yhtye on ollut olemassa 40 vuoden ajan. 2. joulukuuta tulee ensi-iltaan EPUT-elokuva, joka valottaa rehellisesti bändin historiaa.

Eppu Normaalin Juha Torvinen kertoo, ettei elokuvassa ole kaunisteltu yhtyeen tarinaa Jopa sen omat jäsenet ovat olleet brutaalin rehellisiä muisteloissaan.

- Siellä on asioita, joita ei itse välittäisi nostaa enää esiin, mutta kun se on dokumenttielokuva, niin niiden täytyy olla sielä. Meidän ainoa pelkomme oli se, että kun elokuvaa varten tehtiin todella pitkiä maratonhaastatteluja, ja jokainen muistaa historian omalla tavallaan. Olimme aika varmoja, että bändi hajoaa, kun näemme elokuvan ensi kertaa yhdessä, kertoo yhtyeen Juha Torvinen Iskelmän haastattelussa.

- Ihan näin ei käynyt kuitenkaan! Mies pehmentää perään.

EPUT-elokuvassa nähdään yhtyeestä paljon ennennäkemätöntä materiaalia, kuvia ja haastatteluita, joiden avulla muodostetaan kokonaiskuva legendaarisesta rock-yhtyeestä. Torvinen ei osaa heti sanoa, mitä uutta elokuva tuo esille bändistä - se jääköön jokaisen katsojan havaittavaksi.

Lue myös: Mitkä ovat Eppu Normaalin kaikkien aikojen suosituimmat kappaleet? Suomalaiset äänestivät

Kilpailut

Uusimmat