Erika Vikman tangovoitosta: "Finaalia edeltävänä iltana itkin paineitani"

11.07.2016 15:00 - Anna Hopi

Tangokuningattareksi lauantaina kruunattu tamperelainen Erika Vikman kertoo saaneensa korvaamatonta apua viihdealan konkarilta, Dannylta.

Puhelimen välityksellä tavoitettu Erika Vikman säteilee linjojen läpi iloaan muistellessaan Tangomarkkinoiden huipennusta, kuningattaren kruunaamista.

- Se oli uskomaton fiilis. Käskin jonkun nipistää itseäni. En tajunnut, että se kruunu on nyt päässä, nauraa nainen.

- Minulla oli jo edellisenä päivänä ollut hirveä tunnemylläkkä ja olin itkenyt paineissani jo perjantaina. Kun sain kruunun päähäni lauantaina, niin olin jo tavallaan käynyt sen ison tunnemyrskyn. Olin vaan että what, nytkö tämä tapahtuu. Se oli hieno tunne!

Vikman sai tangokuninkaakseen kuusankoskelaisen Marco Lundbergin. Pari on poseerannut voitosta lähtien median kuvissa ja antanut haastatteluita. Erika kertaa Iskelmän haastattelussa hetkeä, jolloin kaikki lähti etenemään hänen urallaan uudella tavalla.

"Danny ojensi käyntikorttinsa"

Viihdealan konkari Danny näki Erikan esiintymisen viime vuoden tangokilpailussa, ja hänelle nuori nainen näyttäytyi hiomattomana timanttina, jossa oli tähtipotentiaalia.

- Viime vuoden finaalin jälkeen Danny ojensi käyntikorttinsa ja sanoi, että soita. Soitin tietenkin ja hän oli sitä mieltä, että hänellä voi olla minulle jotain annettavaa - eväitä tähän työhön, kuinka kasvetaan artistiksi. Hänellä oli myös tarjota töitä, ja olin työttömänä neitosena todella innoissani siitä, että Danny tarjosi tällaista mahdollisuutta, muistelee Erika.

- Danny on tosi paljon kertonut tästä alasta ja olen seurannut konkreettisesti sivusta asioita ja tehnyt tietenkin myös itse. Tämä on ollut todella tärkeä vuosi.

Erikalla on ollut paikka Finnhittien kuninkaiden kiertueen taustalaulajana D´Voicesin Katja Lukinin ja Varpu Virran rinnalla. Erika iloitsee mahdollisuudesta päästä näkemään musiikkialan konkarit Danny, Tapani Kansa ja Frederik tositoimissa. Se on tuonut käytännön tietotaitoa, joka auttoi tangokilpailun loppumetreillä pitämään pään kylmänä.

- On ollut tosi tärkeää minulle tämän vuoden finaalia ajatellen, että on päässyt isoille lavoille tuollaisten kunnon vanhojen konkareiden kanssa. Tämä työ on muutakin kuin se hetki siellä lavalla. Koko ajan tässä rakentaa sitä artistiminäänsä. Raskain työ on lavan takana, muistuttaa tangokuningatar.

"Kävipä miten tahansa, minulla on elämässäni ihmisiä, joille kelpaan"

- Äänenhuolto on tärkeää. En päässyt ottamaan kovin monta laulutuntia, koska olin eri kaupungissa kuin laulunopettajani. Otin pari laulutuntia Pauliinalta parin viikon sisään, ja nämä laulutunnit venähtivät sellaista kolmea, neljää tuntia, mikä oli tosi hyvä. Oli paljon biisejä, ja jokaiselle artistille on tärkeää, että saa ammattilaisen avuun kun treenataan tuollaiseen juttuun. Itse en kuule välttämättä kaikkea sitä äänessä, mitä opettaja kuulee.

Vikman kertoo treenanneensa tangokilpailuun äänittämällä omaa lauluaan ja kuuntelemalla nauhoja myöhemmin muistiinpanoja tehden. Lavajännityksessä on auttanut rakkaiden ihmisten miettiminen ratkaisevalla hetkellä.

- On ollut tärkeää pitää yllä tietoisuutta siitä, että kävipä miten tahansa, minulla on elämässäni ihmisiä, joiden silmissä olen hyvä ja kelpaan.Takanani seisoo ihmisiä, jotka ovat puolellani, kannustavat ja arvostavat. Kun menen lavalle, otan tämän ihmisen kasvot mieleeni tai muistelen jotain kaunista, mitä hän on sanonut. Se antaa voima siihen hetkeen, kertoo Erika.

- Ajattelin tietenkin myös niin, että nyt vedetään hieno konsertti ja nautitaan. Psyykkasin itseäni olemaan ajattelematta sitä, että kyseessä on tangokilpailu.

Erika kertoo saavansa ennen lavalle menoa adrenaliiniryöpyn, joka siivittää aina vain parempaan esitykseen.

- Minulle menee se usein siten, että kaikki harjoitusvedot on vähän vaisumpia. Tärkeimmässä hetkessä vedän isommin. Se on tärkeää, koska yleisölle tätä tehdään, hymyilee laulajatar.

Lue myös: Danny ylistää suojattiaan Erika Vikmania: "Määrätietoista työtä tangokruunun eteen"

Kilpailut

Uusimmat