Erin palaa uudella kappaleellaan Nylon Beat -juurille - kuuntele

09.05.2016 08:44 - Iiro Myllymäki

Uusi Sydäntä särkee -single on lähempänä Nylon Beatia kuin Erinin aiempaa tuotantoa.  

Erin, 38, on julkaissut tällä viikolla uutta musiikkia melkein kolmen vuoden tauon jälkeen.

Sydäntä särkee -niminen single sai alkunsa Erinin halusta tehdä haikeatunnelmainen kappale. Edellisen albumin sinkkubiisit olivat tunnelmaltaan kepeitä, ja Erin kaipasi asiaan muutosta.

- Kappaleessa kerrotaan siitä, että vaikka kaikki on tosi hyvin, sydämessä voi silti olla pieni varjo. Uskon, että ihmisellä on perustarve haikeuden kokemiseen. Jos kaikki on koko ajan pelkkää sokeria, alkaa jo vähän kaivata sydänsuruja elämäänsä, Erin sanoo nauraen.

Rihannan ja Dolly Partonin sekoitus

Soundimaailmaltaan Sydäntä särkee on aiempia Erinin soolokappaleita elektronisempi. Muutos akustisemmasta folkpopista elektronisen popin pariin ei tunnu hänelle itselleen radikaalilta, vaan Erin kertoo näkevänsä muutoksen enemmän paluuna Nylon Beat -aikojen konepoppiin.

Muutoksesta huolimatta Erin ei pelkää vieraannuttavansa vanhoja faneja muuttuneella musiikkityylillään.

- Teen sellaista musiikkia, joka on omasta mielestäni parasta. Siitä joko tykätään tai ei. En osaa laskelmoida tuollaisia. Mielestäni ei olisi mitään järkeä tehdä samaa albumia uudestaan. Minulla on tarve tehdä aina jotain uutta ja etsiä uusia asioita, Erin sanoo.

Erinin laaja musiikkimaku heijastuu myös hänen musiikissaan.

- Kuuntelen itse sujuvasti peräkkäin Rihannaa ja Dolly Partonia. Ehkä totuus löytyy jostain sieltä väliltä.

Kilpailut

Uusimmat