Eva (Nukutaan kielletyllä iholla) - katso Jipun uusi video!


Musiikki | 24.06.2012 07:53 | Antti Granlund


Jipun huhtikuussa ilmestyneeltä kolmannelta sooloalbumilta Väärinpäin lentävät linnut on julkaistu uusi video kappaleesta Eva (Nukutaan kielletyllä iholla). Voit katsoa sen tästä.

Laulun sanoissa viitataan muun muassa ruotsalaiseen Eva Dahlgreniin ja hänen kappaleeseensa Ängeln i rummet. Dahlgren on yksi Pohjoismaiden menestyneimpiä laulaja-lauluntekijöitä. Hän on ollut vuodesta 1996 asti aviossa Efva Attlingin kanssa.

Uskovaiset hylkäävät, sitä on turha miettiä / ne ajaa ulos meistä vääriä henkiä / mutta mä tarvitsen sinut, laitan salaisen huoneen, tyynyn / Sä oot minun Ängeln i rummet, sinä vain minut tunnet.

Väärinpäin lentävät linnut -albumi nousi ensimmäisellä listaviikollaan Suomen virallisen albumilistan sijalle kahdeksan.

Albumia oli odotettu pitkään ja hartaasti, sillä Jipun edellisen soololevyn julkaisusta on kulunut jo neljä vuotta. Levyn riipaisevat sanoitukset ovat lähtöisin Jipun omasta kynästä, ja sävellyksiä hän on tehnyt muun muassa MGI:n ja Leri Leskisen kanssa. Levyn ovat tuottaneet Leri Leskinen ja Janne Oinas.

Videon on ohjannut Misko Iho.





Jaa

Avainsanat

Lisää aiheesta
Kommentit

UUTISET/MUSIIKKI

Katri Helena ja Mikko Kuustonen ovat Suomen luotetuimmat muusikot
21.05.2013 14:41 | Musiikki | Juuso Vainio


Suomalaisten luottamusta musiikkiartisteihin on selvitetty laajassa kyselytutkimuksessa.




Olli Heleniukselta uusi kappale - kuuntele Sytytät mut
20.05.2013 19:25 | Musiikki | Mikko Räsänen


Olli Helenius on julkaissut YouTubessa uuden kappaleen.




Antti Tuiskun ''Toisenlainen tie'' myi viikossa kultaa
20.05.2013 16:33 | Musiikki | Rea Haverinen


Tuiskun kymmenes albumi, Toisenlainen tie, on ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan 10 000 kappaleen rajan.




Ilkka: Topi Sorsakoskelle oma patsas
20.05.2013 16:08 | Musiikki | Reija Saarinen


Edesmenneen Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä, kertoo Ilkka-lehti.





Jaakko Teppo täyttää pyöreitä vuosia – katso juhlakiertueen paikkakunnat
20.05.2013 14:55 | Musiikki | Juuso Vainio


Jaakko Teppo on julkaissut netissä videotervehdyksen Espanjan auringon alta.




Bon Jovin ja Jonne Aaronin stadionkeikalle lisälippuja myyntiin
20.05.2013 14:52 | Musiikki | Katariina Näreaho


Amerikkalaisyhtye Bon Jovi saapuu konsertoimaan Ratinan Stadionille Tampereelle tämän viikon sunnuntaina 26. toukokuuta Because We Can -kiertueensa myötä. Lämmittelijänä esiintyy Jonne Aaron.




Krista Siegfrids menestyksestään: ''Töitä on tehtävä. Ei riitä, että on laulukilpailussa mukana''
18.05.2013 10:30 | Musiikki | Katariina Näreaho


Tänä iltana Suomea Euroviisuissa edustava nainen kertoo tehneensä kovasti töitä menestyksensä eteen. Pelkkä osallistuminen television laulukilpailuun ei riitä.




Frederik suunnittelee uransa lopettamista – 'Etsin itselleni seuraajaa'
17.05.2013 15:09 | Musiikki | Juuso Vainio


Frederikin ura on kestänyt yli neljä vuosikymmentä.




Viiden vuoden tauko on ohi – katso Jonna Tervomaan uusi musiikkivideo 'Minä toivon'
17.05.2013 09:59 | Musiikki | Juuso Vainio


"Eläköön ei historia vaan tulevaisuus", laulaa Jonna Tervomaa uudessa kappaleessaan.




Popedan ja Yön yhteiskuva sai fanit sekaisin – katso
16.05.2013 14:35 | Musiikki | Juuso Vainio


Netissä julkaistu valokuva herättää kysymyksiä, mitä kahdella suomirockin suurbändillä on suunnitelmissaan.






Kilpailut



Luetuimmat
Nyt
24h
Viikko




























Hae