Kuva: AOP

Viskifestivaali saapuu Helsinkiin - miten Valviran rajoitukset näkyvät?

22.01.2015 16:32 - Mikko Räsänen

Helsingissä järjestetään helmikuussa viskifestivaali, jossa yleisölle esitellään 200 viskiä ja rommia.

Suomen ainoa viskeihin keskittyvä yleisötapahtuma UISGE 2015 järjestetään Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla 6.-7. helmikuuta. Tapahtumassa on tarjolla pari sataa erilaista viskiä ja rommia eri puolilta maailmaa. Tapahtuman tiedotteesta käy ilmi, miten Suomen tiukka alkoholilainsäädäntö vaikuttaa viskifestivaalin järjestämiseen.

"Valitettavasti Suomen tiukan alkoholipolitiikan sekä viranomaisten tapahtumaan kohdistaman runsaan valvonnan ja huolenpidon vuoksi järjestäjä ei voi tarjota medialle ilmaisia tuotenäytteitä tai -lipukkeita. Samasta syystä esimerkiksi tuoteluettelokin on saatavissa vasta festivaalipaikan ovelta", tapahtuman tiedote kertoo.

Vaikka tarkkoja tuotelistoja tapahtuman järjestäjät eivät voi lain takia julkaista, niin sen he kuitenkin paljastivat, että maisteltavissa on noin 200 erilaista viskipullotetta perinteisiltä tuotantoalueilta Skotlannista, Irlannista ja Amerikasta sekä niin sanotun uuden viskimaailman maista, kuten Japanista, Ruotsista ja Suomesta.

"Rommit olivat mukana tapahtumassa ensimmäistä kertaa vuosi sitten. Saimme tuolloin valtavasti myönteistä palautetta. On ilahduttavaa havaita, että laaturommien maistelu on tullut jäädäkseen Suomeen. Tarjoamme UISGEssa sekä rommien maailmaan perehtyneille että niistä kiinnostuneille mahdollisuuden syventää tietämystään ja makukokemuksiaan", tapahtuman järjestelyistä vastaavat Mika Jansson ja Ilkka Ruponen sanovat.

Radio City kertoi viime viikolla, miten Valvirakin on tyytymätön uuteen alkoholilakiin. Lue Valviran kommentti täältä.

Kilpailut

Uusimmat