Levyn tuottanut laulaja-lauluntekijä Markus Nordenstreng kehuu Borgia lahjakkaaksi musiikintekijäksi.
- Nuoresta iästään huolimatta Torstenilla on harvinaisen kypsä näkemys omasta soundistaan. Kaveri paiski studiossa hommia kuin kypsempi konkari konsanaan, ja osan levyn biiseistä hän onnistui purkittamaan ekalla otolla kertalaakista narulle.
Borgin ensimmäiselle levylle kappaleita ovat säveltäneet Nordenstrengin ohella muun muassa Tuomo Prättälä ja Tuure Kilpeläinen. Ensimmäinen single Junebug on kalifornialaisen laulaja-lauluntekijä Robert Francisin käsialaa. Kappale oli ranskalaisten radioasemien soitetuin kappale vuonna 2010. Borg on itse kirjoittanut levylle kappaleen There's Something.
Levyllä soittavat muun muassa Egotripin Knipi, Sami Kuoppamäki, Tuomo Prättälä, Janne Haavisto, Miikka Paatelainen, Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen, Mikko Mäkelä ja Jussi Jaakonaho.
- Huomattavista taustavoimista huolimatta me räätälöitiin tämä levy Torstenin kanssa ihan hänen itsensä näköisekseen. Torstenilta tuli jatkuvasti biiseihin ja niiden tuotantoon ideoita, joita pyrittiin studiossa koko ajan toteuttamaan, Nordestreng kertoo.
Borgin Idols-kollega Diandra Flores vierailee levyllä kolmessa kappaleessa. Idea duetoista syntyi Torstenin ja Diandran laulettua yhdessä jo Idols-kisassa.











