Kuva: Voice

Ile Kallion paljastus! Hurriganes-tähdet soittavat yhdessä vuosien tauon jälkeen

13.09.2016 13:13 - Anna Hopi

Rokkari Ile Kallio soittaa kitaraa Remu Aaltosen tulevalla kappaleella.

Hurriganes kuuluu legendaarisimpiin suomalaisiin rock-yhtyeisiin. Sen perustajajäsenet Ile Kallio ja Remu Aaltonen soittivat viimeksi yhdessä samassa yhtyeessä 1984. Tämän jälkeen he ovat vetäneet satunnaisia keikkoja yhdessä.

Kallion paljastus on ilouutinen monille Hurriganes-faneille - miehet nimittäin tekevät taas yhteistyötä.

- Sain puhelun pari viikkoa sitten. Remu on tekemässä biisiä ja toivoi, että tulisin siihen soittamaan kitaraa. Sanoin ensin tietenkin, että haluan kuulla sen biisin. Sen jälkeen suostuin menemään soittakaan kappaleelle. Enempää en voi tässä vaiheessa kertoa, kommentoi Ile Kallio Iskelmän haastattelussa.

Viime kerrasta on jo aikaa, kun entiset bändikaverit soittivat yhdessä.

- Olimme viimeksi stagella samaan aikaan, kun vietettiin Remun 60-vuotisbileitä ja soitimme Virgin Oil -nimisessä paikassa Helsingissä, sanoo artisti.

Paljonko Hurriganes-muusikot tapaavat toisiaan arjessa?

- Tosi vähän. Duuni, jota muusikot tekevät, ei todellakaan ole sellaista, mitä monet ajattelevat. Muusikot eivät näe toisiaan niin usein kuin luullaan. Kun olemme keikoilla ja kun menet pitkin Suomea, et tapaa siellä ketään. Remun kanssa meillä on mainiot välit, mutta näemme ehkä kerran parissa kolmessa vuodessa.

Lue myös: Ile Kallio kokosi huippumuusikot yhteen - lopputuloksena huikea Big Rock Band

Lue myös: Ile Kallio muistelee suuren rakkauden alkua: Muut tajusivat asian ennen meitä

Kilpailut

Uusimmat