Ilpo Kaikkonen yllättää räppärinä: "Olen aina digannut räppihommaa!"

22.02.2017 15:51 - Anna Hopi

Ilpo Kaikkonen teki vielä jokunen vuosi sitten iskelmämusiikkia, vaikka fanittikin salaa suomiräppiä.

Iskelmälaulaja Ilpo Kaikkonen on tehnyt urallaan täyskäännöksen. Mies julkaisi tänään uuden Kiitoradanpää-kappaleen, joka on täysin erilaista musiikkia, mihin on totuttu. Kaikkonen räppää kappaleessa.

 - Olen aina digannut räppihommaa, mutta ehkä kokenut, etten ole tarpeeksi hyvä tehdäkseni sitä. Aloin viime kesänä tekemään konepohjaista musaa. Tuli mahdollisuus myös kokeilla yhdellä pikkujoulukeikalla räppiä. Se meni hyvin, ja kun tein tätä Kiitoradanpää-biisiä, ajattelin, että tässä voisi fiitata joku räppäri. Mietin kuitenkin, että miksen voisi yrittää räpätä itse. Kyllähän räppäritkin laulavat biiseillään, miksei laulajakin voisi räpätä kappaleellaan.

Kaikkonen kertoo olevansa tyytyväinen säveltämäänsä, sanoittamaansa ja sovittamaansa kappaleeseen, mutta myöntää, että yleisöllä on tässä asiassa viimeinen tuomio.

- Todella paljon jännittää. Vaikka olen vähän heitellyt ilmaan somessa, että räppiä on tulossa, niin silti mietityttää, millaisen vastaanoton saan. Tavoitanko uutta yleisöä? En haluaisi sen vanhankaan yleisön muroihin pissata tällä vedolla. Toivottavasti kukaan ei pahoita mieltään.

"Tykkään rajojen rikkomisesta"

Kaikkonen kertaa inspiroituneensa jo nuorena miehenä suomiräpin peruskivistä, kuten Seremoniamestarista. Tässä hetkessä häntä kiinnostavat Palefacen kaltaiset artistit, jotka yhdistelevät musiikissaan eri tyylilajeja.

Konemusiikkitausta uudessa biisissä tuo mieleen Cheekin räjähtävän energian, tai vaikka Profeetat-kokoonpanon melodiamaailman.

Kaikkonen ei syty vertaukselle.

- En lähtisi tuohon Profeetat-linjalle itseäni vertaamaan, tai toivon ainakin, että sanoma on hiukan erilainen. Vähän parempi kuin heidän uudella laululla. Nämä artistit ovat kuitenkin esikuvia nuorille, niin olisi kiva, että sanomaa laventaisi muuhunkin kuin että kännissä on kiva olla, toteaa mies viitaten kokoonpanon Yhtäccii-kappaleeseen.

- Tykkään rajojen rikkomisesta. Haluan, että teksteissä on muutakin sanomaa kuin että vedetään lärvit. Tekstin sanoma on itselle tärkeää ja se, että taustassa on nähty vaivaa, hän kertaa.

"Välillä tunnen hakkaavani päätä seinään"

Kiitoradanpää on Kaikkosen mukaan voimakappale. Hänestä kappaleessa kiteytyy suomalaisuuden ydin, että Feenix-linnun lailla vaikeistakin tilanteista noustaan tuhkasta valoon.

- Itsekin tässä toimii yksin levy-yhtiöpomona, artistina, roudarina, ääniteknikkona, tuottajana ja minä hittona ikinä haluankaan. Välillä tunnen hakkaavani päätä seinään ja taistelevani tuulimyllyjä vastaan, sanoo Kaikkonen.

- Jostain sitä voimaa kuitenkin saa, että jaksaa paina duunia. Kun korvienväli on kunnossa, pystyy mihin vain, kun vain luotat itseesi. Alkuun vähän epäilytti tuo, että enhän osaa räpätä, kun en ole koskaan räpännyt. Kun kuulen valmiin lopputuloksen, olen ylpeä siitä, mitä sain aikaan.

Kaikkonen kuvasi aurinkoisena päivänä käsikameralla tunturin huipulla Saariselällä uuden kappaleensa musiikkivideon. Katso Kiitoradanpää-musiikkivideo alta.

Lue myös: Iskelmätähden yllätysveto: vaihtoi tyylilajin räppiin - kuuntele!

Kilpailut

Uusimmat