Juha Tapio kertoo olevansa levyn menestykseen erittäin tyytyväinen. Hän sanoo kuitenkin ottavansa menestyksen vastaan nöyrin mielin.
- Uusi levy on menestynyt paremminkin kuin toivottiin. Se myi jalometallilukuja ja on ollut ykkösenä siitä lähtien kun se ilmestyi. Toki ihminen kokee silloin saaneensa palkinnon työstä, jonka on tehnyt. Tosi hyvä fiilis.
Keskustelimme Tapion kanssa myös En mitään en ketään -kappaleesta, Juha Tapion illan keikasta ja siitä, mistä hän ja Ammuvirkkulan Anna-Mari aikaisemmin juttelivat.













