Kuva: Hanna-Maria Grönlund

Iskelmätähden yllätysveto: vaihtoi tyylilajin räppiin - kuuntele!

22.02.2017 10:09 - Anna Hopi

Ilpo Kaikkonen on aikaisemmin tunnettu iskelmägenren esittäjänä. Mies on nyt tehnyt genremuutoksen musiikissaan.

Musiikillisen heräämisen kokenut Ilpo Kaikkonen on julkaissut nyt uuden Kiitoradanpää-kappaleen, jossa hän äityy räppäämään. 27-vuotias Kaikkonen on itse säveltänyt, sovittanut ja sanoittanut kappaleen, miksaajana on toiminut M-Eazy Musicin Kari Mäkipelto. Iskelmägenren edustajana aiemmin tunnettu artisti on tehnyt konepohjaisen kappaleen, jonka räjähtävät rytmit "laittavat bileet käyntiin".

- Toki kone-elementtejä tuodaan live-hommaan mukaan, mutta kyllä keikoilla pitää olla kuitenkin soittamisen meininkiä ja vaaran tuntua. Lisäksi porukalla tekeminen on kivempaa kuin yksin puurtaminen, kertaa Kaikkonen.

Pehmeän laskun tyylimuutokseen tarjosi Ilpon edellinen, marraskuussa 2016 julkaistu single, pop-balladi Taikaa, joka oli tilaustyö Mercedeksen rattiin siirtyneelle F1-kuljettaja Valtteri Bottakselle. Tämän jälkeen Kaikkonen huomasi, että uusi materiaali, jota lähti syntymään olikin raikkaampaa ja pop-vivahteisempaa.

Kaikkonen painottaa, ettei tyylimuutos ole kokeilu, vaan lisää samanlaista materiaalia on tulossa.

- Tämän tyylistä musaa alkoi syntyä jo viime kesänä ja aika hyvin on pysynyt flow tekemisessä. Kaikissa biiseissä ei ole räppiä, mutta joku biisi saattaa taas olla suurimmaksi osaksi räppiä. Pitkäsoittoa en ole vielä miettinyt, sillä se palvelee vaan niin marginaalista yleisöä ja siksi kaupallisesti se ei välttämättä ole järkevää. Ei se kuitenkaan täysin poissuljettua ole, sanoo mies.

Kaikkonen sanoo, ettei häntä kannata alkaa kutsumaan räppäriksi yhden biisin perusteella.

- Vaikka räppäänkin itse tällä uudella biisillä, en voi kutsua itseäni räppäriksi. Sama koskee myös äänittämistä ja miksaamista. On kuitenkin virkistävää ottaa haltuun itselle täysin uusia juttuja ja ehkä onnistuakin niissä. Kyllähän räppäritkin laulavat omilla biiseillään, niin miksei laulajakin voisi räpätä. Ainakin itse koen onnistuneeni hienosti ja tuskin lahtelaisten kollegojenkaan tarvitsee hävetä, hän toteaa.

Katso alta Kaikkosen Saariselän maisemissa kuvattu musiikkivideo.

Lue myös: Ilpo Kaikkonen kirjoitti koskettavan hääkappaleen F1-kuski Valtteri Bottakselle ja Emilia-vaimolle - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat