Kuva: liiga

Tapparan voittoputki jatkuu – Meskanen Ilveksen maalitykkinä Turussa

30.12.2014 21:28 - Frans Metsälä

Tappara voitti Pelicansin maalein 3 – 2 tiistai-iltana Hakametsässä. Ilves puolestaan voitti TPS:n 6 – 4 -lukemin Turussa pelatussa ottelussa. Toista Liiga-otteluaan pelannut Ville Meskanen laukoi hattutempun tupsukorville.

Liigassa pelattiin tiistaina viimeinen ottelukierros vuoden 2014 puolella. Tappara isännöi Hakametsässä Pelicansia joukkueiden kauden viidennessä kohtaamisessa. Kristian Kuusela vei Tapparan johtoon Olli Palolan syötöstä. Pelicansin Michal Repik tasoitti vielä avauserässä ylivoimalla. Juhani Tyrväinen laukoi lahtelaiset johtoon toisessa erässä. Tapparan Teemu Aalto tasoitti ylivoimalla Jan-Mikael Järvinen ja Josh Greenin esityöstä. Jarkko Malinen (kuvassa) vei kirvesrinnat johtoon vielä toisen erän lopussa ylivoimalla Antti Erkinjuntin ja Henrik Haapalan alustuksesta. Malisen osuma jäi myös ottelun voittomaaliksi. Tapparan Juha Metsola torjui ottelussa 27 kertaa. Pelicansin Janne Juvonen ehti kiekon tielle 25 kertaa. Voitto oli kirvesrinnoille kolmas peräkkäinen.

Ilves puolestaan kohtasi TPS:n Turussa pelatussa joukkueiden kauden kolmannessa keskinäisessä koitoksessa. Ville Meskanen (3+0) laukoi Ilveksen johtoon avauserässä ylivoimalla Eero Savilahden (0+3) ja Turo Asplundin (0+2) kerätessä syöttöpisteet. Maali oli toista otteluaan Liigassa pelanneen Meskasen uran ensimmäinen täysosuma. Ilves-kasvatti Matias Sointu vei turkulaiset johtoon toisessa erässä kahdella osumallaan. Juraj Simek vei turkulaiset jo kahden maalin karkumatkalle. Meskanen kavensi tupsukorville vielä toisen erän lopussa illan toisellaan Savilahden ja Mikko Kukkosen alustuksesta.

Steven Zalewski laukoi Ilveksen tasoihin kolmannen erän alussa Antti Tyrväisen (1+1) ja Martti Järventien (0+2) kerätessä syöttöpisteet. Ryan Lasch vei tukulaiset uudelleen johtoon. Meskanen laukoi tämän jälkeen illan kolmannen osumansa. Savilahti ja Asplund syöttivät Ilveksen tasoitusmaalin. Antti Tyrväinen laukoi ottelun voittomaalin Järventien ja Teemu Rautiaisen alustuksesta. Sami Sandell laukoi ottelun 4 – 6 loppulukemat tyhjään TPS-maaliin Tapio Laakson syötöstä. Ilveksen Joonas Korpisalo torjui ottelussa 35 kertaa. TPS:n Teemu Lassila pysäytti 21 kiekkoa.

Liigan seuraava ottelukierros pelataan perjantaina 2.päivä tammikuuta. Tappara kohtaa TPS:n Hakametsässä alkaen kello 18.30. Ilves puolestaan matkaa Raumalle. Radio City Tampereen Kiekkoradio selostaa perjantain Lukko – Ilves -ottelun alkaen kello 18.30.

Kilpailut

Uusimmat