Kuva: Toni Lund

Jonne Aaronin suru - menetti lähisukulaisensa

17.06.2016 08:57 - Anna Hopi

Edesmenneet läheiset eivät ole koskaan kokonaan poissa, ajattelee muusikko Jonne Aaron.

Laulaja Jonne Aaron on kokenut viime vuosina henkilökohtaisia menetyksiä, jotka ovat saaneet hänet iloitsemaan jokaisesta hetkestä läheisten ihmisten kanssa. Iso menetys oli esimerkiksi isoäidin kuolema vuonna 2011. Samana vuonna tuli ero silloisesta avovaimosta.

Jonne selätti vaikean vuoden ja on elänyt viime vuosina onnellisempaa aikaa elämässään. Viime viikolla lähisukulainen siirtyi jälleen ajasta ikuisuuteen, ja asia sai rokkarin pohtimaan elämän rajallisuutta.

- Enoni poistui neljä päivää sitten täältä. Äidin veli eli värikkään, hienon elämän. Mietin siinä kohtaa, että siellä ne mummo ja äidin pari edesmennyttä veljeä sitten odottelevat meikäläistäkin, kun minusta aika jättää, kertoo tähti.

- On lohduttava ajatus, että he ovat kaikki edelleen jollain lailla läsnä hengen muodossa.

Muusikko on tuntenut koko elämänsä tietynlaisen suojelevan energian ympärillään. Hän uskoo tulleensa monessa kohtaa varjelluksi vaaroilta.

- Uskon, että jokaisella on suojeleva energia ympärillään. Sitä yhteyttä pitää vain vaalia. Minulle on sattunut käsittämättömiä juttuja, joista olen pudonnut kuin kissa jaloilleni, mies toteaa.

"Heräsin yöllä hirveään ääneen"

Henkimaailma on tullut Jonne Aaronille lähelle, koska hän omaa siihen liittyvää herkkyyttä. Hän on joutunut entisistä asuinpaikoistaan esimerkiksi puhdistamaan asunnon energioita.

- Taloissa ja vanhoissa rakennuksissa on usein vanhaa energiaa, joka saattaa jäädä jumiin, ja näitä henkiä pitää ohjata valoon.

Joskus energia on tuntunut painostavalta ja artisti on kokenut aika voimakkaitakin kokemuksia.

- Saatat herätä yöllä hirveään ääneen - kuin pudotettaisiin kaakeliuuni keskelle keittiön lattiaa. Sitten menet katsomaan niin siellä ei ole mitään, kuvailee mies.

- Olen saanut tiloja puhdistettua itse. Pitää vain mennä tilanteeseen ja saada hyvä energia virtaamaan. Sen huomaa, kun tuntee kylmät väreet ja lämpöaallon käsissään. Harvoin ne pahaa haluavat, se on vain energiaa. Pitää olla tilanteen herra, niin asia hoituu.

Kilpailut

Uusimmat