Kuva: AOP

Jorma Kääriäinen yllättävästä lahjasta: Minulle ojennettiin Elviksen kengät

16.08.2016 13:25 - Anna Hopi

Kääriäinen on kulkenut jo vuosien ajan Elviksen kengissä.

IskelmäKesä Joensuu -tapahtumassa laulaja Jorma Kääriäinen äityi muistelemaan näyttävien keikkakenkiensä historiaa. Kengät nähtiin muun muassa Joensuun keikalla ja ne ovat kulkeneet tähden mukana eri keikkapaikoilla.

- Niillä on aika erilainen tarina. Kävin aikoinaan usein Memphisissä, Yhdysvalloissa. Siellä Tennesseessä on Bernard Lanskyn Lansky Brothers -vaatekauppa, josta muusikot kautta aikain ovat käyneet hakemassa esiintymisvaatteita. Olin ostanut sieltä vaatteita ja tutustunut tähän herra Lanskyyn, kertoi Kääriäinen.

- Hän valmisti Elvikselle esiintymisasut. Elvis oli elämänsä loppuvaiheilla käynyt siellä tilaamassa kengät ja oli sitten ehtinyt nukkua pois ennen kuin sai ne käsiinsä. Kengät olivat Bernard Lanskyn varastolla. Hän kantoi kengät kellarista ja käski minun kokeilla niitä.

Kääriäinen veti kengät jalkaansa - ja kuin ihmeen kaupalla ne sopivat täydellisesti.

- Hän käski minun ottaa ne Suomeen. Sain Elviksen viimeiseksi tilatut kengät ilmaiseksi. Minusta ja Bernardista tuli hyvät ystävät ja herra Lansky piti esiintymisvaatteistani huolta kuolemaansa asti.

Kilpailut

Uusimmat