Kuva: Leif Väre

Juha Tapio paljastaa taitavan esiintyjän mittarin: "Et voi piiloutua tai feikata mitään"

12.12.2016 12:00 - Anna Hopi

Laulaja Juha Tapio arvostaa pelkistettyä esiintymistä. Yleisön koskettamiseen ei tarvita kuin mies ja kitara.

Laulaja Juha Tapion Sinun vuorosi loistaa -kiertue päättyi joulukuun alussa Hartwall Arenalle. Mies kertoo olevansa nyt tauolla, ja häntä ei tulla näkemään keikoilla yli kahteen kuukauteen.

- Teen pehmeän laskeutumisen lomaan, tässä kuussa on vielä vierailukeikkoja tulossa muiden artistien keikoille. Olen tietenkin kaivannut lomaa, mutta tähän tekemiseen liittyy niin paljon rakkautta, että ei ole se olo, että "huh huh, onneksi ei tarvitse enää mennä keikoille." Totaalivapaa tuntuu hyvältä, sanoo artisti Iskelmän haastattelussa.

- Palautuminen merkitsee minulle akkujen lataamista. Kun joka ilta antaa itsestään kaiken, niin sen jälkeen on tyhjä. Lomalla saa keskittyä täysin perheeseen ja läheisiin, joiden kanssa joutuu tekemään kompromisseja reissujen takia. Ehkä vähemmän säätöä ja järjestelyä on tiedossa seuraavina kuukausina.

Esiintyvälle artistille joululoma on yhtä kuin kesäloma. Tapio on vaitonainen siitä, mitä kaikkea aikoo tehdä lyhyen taukonsa aikana. Hän kuitenkin toteaa, että viettää ensiksi kesälomansa ja aikoo nauttia tekemättömyydestä.

Isolle huomiolle pääsee myös perhe, jonka kanssa tähti aikoo viettää paljon yhteistä aikaa. Laulaja myöntää, että Tapion perhe elää tällä hetkellä ruuhkavuosia ja hän ei keikkaelämänsä takia ehdi olemaan perheen parissa niin usein kuin haluaisi. Loman aikana on aikaa sekä rentoutumiselle, että rakkaille läheisille.

Millaiset jouluperinteet ovat laulajalle rakkaita?

- Ihan ne samat kuin kaikilla muillakin. Joulukirkot, joulusaunat, joulupukki käy... Jouluna toimii hyvin perus jouluinen protokolla, mistä on kiva pitää kiinni. On hienoa, että voi nauttia perinteistä. En kuulu siihen koulukuntaan, joka haluaa uudistaa kaiken, sanoo tähti.

Juha Tapio kertoo lataavansa joulun aikaan akkuja esimerkiksi lukemalla paljon kirjoja.

- Kirjoja ehtii lukea lomalla ahmimalla. Se on myös lempilahjani jouluisin. Minulla on nyt menossa rinnakkain 3-4 kirjaa. Keikkamatkoilla ahmin dekkareita, kun taas nyt luen kirjaa Suomenlahden poliittisesta historiasta, ja teosta kehon puhdistumisesta. Luen myös samalla Atik Ismailin ja Sophia Lorenin elämäkertoja.

"Mies ja kitara on kuninkuuslaji"

Juha Tapio paljastaa, että loman lopussa saattaa olla aikaa myös biisien tekemiselle. Koko vuoden 2017 teema on laulajalle tehdä asioita, joihin ei ole ollut aikaa viime vuosina tarttua.

- Biisit syntyvät, kun raivaa itselleen tilaa työskennellä niiden kanssa. Alitajunta pääsee käyntiin. Olemme tehneet vuoden 2015 kesästä lähtien 150 keikkaa painettu bändin kanssa, jotka vaativat panostusta, kuten vaikka tuo Hartwall Arenan keikka. Siinä ei ehdi perehtyä luovaan työhön. Paljon on tullut ideoita ja aihioita, joiden kimppuun käyn kohta innolla. On hienoa, että pääsen jossain vaiheessa levyttämään uusia biisejä ja viemään niitä keikoille, toteaa artisti.

Helmikuussa starttaava Ittekseen-kiertue on paluu juurille. Lavalal nähdään tuolloin vain mies ja kitara. Edellisen kerran Juha on kiertänyt soolina vuonna 2012.

- Olemme kasvaneet bändin kanssa koko ajan ja olemme viimeisen kahden vuoden ajan toteuttaneet monta isoa unelmaa. Teimme kaksi vuotta sitten Helsingin Jäähallin ja toissakesänä soitime sinfoniaorkesterin kanssa Olavinlinnassa ja nyt tehtiin Hartwall Arena kiertueen päätteeksi. Kaikki ovat olleet loppuunmyytyjä ja keikkojen ulkoasu on kasvanut kokoajan lavojen mukana. On upeaa vetää isosti, mutta kaikki kuitenkin pohjautuu kirjoittamiini lauluihin. Isoa kokoluokkaa olisi merkityksetöntä tehdä ilman lauluja ja sanomaa, jota niiden kautta välitetään, toteaa mies.

- Sen takia ajattelen, että kaikki palautuu loppujen lopuksi siihen, että voi ottaa tässäkin kitaran käteen ja päästää biisin ulos. Sen täytyy olla yhtä vaikuttava, vaikka mukana ei olisikaan isoa extra-upeaa rakennelmaa. Huomaan kaipaavani välillä sitä, että pääsen soittamaan ja laulamaan yksin kitaran kanssa, hymyilee hän.

- Tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka toivovat näitä keikkoja. Minulla ei vain ole ollut viiteen vuoteen mahdollisuutta tehdä tällaisia keikkoja. Nyt päätin jäädä tauolle ja pistää bändin tauolle. Ensi vuonna teen vain muutaman jutun, joita haluan tehdä. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että haluan tarjota konsertin, jossa olen vain ittekseen kitaran kanssa. Haluan tämän isouden vastapainoksi viivähtää laulujen kanssa.

(kuva: Leif Väre)

Tapio vaatii itseltään paljon, ja hän kokee, että laulajan suurin mittari on pelkistetyssä esiintymisessä. Ku lavalta riisutaan kaikki show ja tulee vain biisi, laulaja ja kitara - silloin mitataan esiintyjän syvyys.

- Mies ja kitara on kuninkuuslaji sen takia, ettei siinä voi piiloutua minkään taakse. On vain yksinkertainen säestys ja laulu, jota lauletaan. Se joko on tarpeeksi painava ja vaikuttava ja toimiva, tai sitten se ei ole. Sitä ei voi feikata millään. Se on lauluntekijän ja esiintyjän todellinen mittari. Siksi haluan siihen tilanteeseen uudestaan. Teen omat lauluni niin, että niiden pitää olla valmiita esitettäväksi siten. Testaan niitä, toimivatko ne siten, ennen kuin niitä edes viedään esitettäväksi bändille, sanoo mies.

Reilut kaksikymmentä keikkaa käsittävän Ittekseen –kiertueen konsertit tulevat myyntiin tänään. Konserttipäivät ja –paikat alla.

Ittekseen –kiertue

28.02.2017 Järvenpää, Järvenpää-Talo
01.03.2017 Vaasa, Ritz
02.03.2017 Raahe, Raahe-Sali
03.03.2017 Rovaniemi, Lappia-talo, Tieva-sali
04.03.2017 Oulu, Kaupunginteatteri
05.03.2017 Kajaani, Kaukametsä
09.03.2017 Espoo, Sellosali
10.03.2017 Hämeenlinna, Verkatehdas
11.03.2017 Hyvinkää, Hyvinkää-Sali
16.03.2017 Helsinki, Aleksanterin Teatteri
17.03.2017 Turku, Domino
18.03.2017 Salo, Teatteri Provinssi
23.03.2017 Lappeenranta, Kehruuhuone
24.03.2017 Pieksämäki, Poleeni
25.03.2017 Imatra, Kulttuuritalo Virta
26.03.2017 Joensuu, Kaupunginteatteri
30.03.2017 Rauma, Rauma-Sali
31.03.2017 Pori, Promenadikeskus
01.04.2017 Ylivieska, Akustiikka
02.04.2017 Seinäjoki, Kaupunginteatteri

Lue myös: Juha Tapio yllättää keväällä mies ja kitara -kiertueella: "Paluu olennaisen äärelle!"

Kilpailut

Uusimmat