Kuva: Jiri Halttunen

Kuuma kolmonen, kuumempi Rajaniemi – JYPille pisteet Porista

09.01.2015 21:11 - Micke Suopuro

JYP otti uuden vuoden toisen voittonsa, kun ryhmitys kukisti niukasti vierastaistossa Ässät lukemin 1-2 (1-1, 0-1, 0-0).

Porilaiset saivat otteluun valtaisan alun, kun nokkelan aloituskuvion seurauksena Eero Elo ruokki Sami Lähteenmäkeä, joka latasi kiekon ohi Sami Rajaniemen. JYP-vahti ei maalista häkeltynyt, vaan piti hurrikaanilaumaa pystyssä läpi vaikeiden alkuhetkien.

JYP pääsi peliin mukaan, kun sen kakkosylivoima tuotti tuloksen erän loppupuolella. Maalintekijänä kunnostautui Anssi Löfman.

Toisen erän alussa JYP sai vahvan mylläkän aikaiseksi, kun puolustaja Juuso Pulli teki komean kiekollisen nousun ohi porilaisryhmityksen. Jälkitilanne synnytti hetken päästä tilanteen kultakypärä Jani Tuppuraiselle, joka latasi yläkulmaan kauden yhdennentoista osumansa.

Päätöserässä taiston hahmoksi nousi Rajaniemi, joka venyi maalillaan lukuisiin huipputorjuntoihin. Vahti venyi kiekon eteen koko ottelussa kaikkiaan 38 kertaa.

JYP tahkoaa seuraavan kerran heti lauantaina, kun se saa kotikaukaloonsa vieraita Raumalta. Lukko saapui Risto Dufvan johdolla Jyväskylään jo perjantaina.

Kilpailut

Uusimmat