Kuva: Mikko Räsänen

Kaija Koo avoimena: Minulla on vain muutama luottoystävä

09.07.2016 15:35 - Anna Hopi

Laulaja Kaija Koon mielestä moni ihminen pitää sisällään salaisuuksia, joita ei kerro koskaan kellekään.

- Mehän ei koskaan kerrota toisistamme kaikkea. On paljon puolia, joita emme näytä kellekään. Jokainen on niin avoin kuin pystyy olemaan. Ihminen ei välttämättä pysty kertomaan kuka on, jos ei tiedä sitä, muistuttaa tähti Iskelmän haastattelussa.

Moni artisti on kertonut omaavansa vain muutaman tosiystävän, sillä julkisuudessa olevan ihmisen on haastavaa tietää, kehen voi luottaa. Näin on myös Kaija Koon laita.

- Minulla ei ole montaa hyvää luottoystävää, enkä usko että niitä voikaan olla. Olisi outoa, että joku sanoisi että hänellä on tuhat tosiystävää. Se ei varmaankaan pitäisi paikkaansa.

"Eri ystävät saavat minusta esiin eri puolia"

Laulaja on onnellinen siitä, että ne hyvät ystävät ympärillä, joita elämään on siunaantunut, tuovat jokainen ainutlaatuista iloa tähden elämään.

- Ystävät täydentävät jotain hyvää puoltasi. Jonkun kanssa lähdet bilettämään ja teet kaikkea hullua, elämässä on huumoria. Toisen kanssa puhut vakavia. Jokainen ihminen tuo sinusta tietyn puolen esiin. Se on jännä juttu. Jokaisen kanssa käyttäytyy eri tavoin, kertoo nainen.

Hänen mukaansa tässä ei ole kuitenkaan kyse näyttelemisestä tai tietoisesta persoonan muuttamisesta.

- Olen itselleni ankara ihminen ja muillekin. Ruodin sitä, että käyttäydynkö hyvin ja mietin, oliko tämä oikein. Tajusin joskus, ettei se ole väärin. Erilaiset kemiat kohtaavat, ja se on luonnollista, hymyilee artisti.

Kilpailut

Uusimmat