Skottibändin backstagetarjoiluista glamour kaukana - katso

01.02.2010 16:33 -

Voice pääsi tutustumaan eilen Helsingin Nosturissa esiintyneen Biffy Clyron backstage-tiloihin. Bändin basisti James Johnston esitteli yhtyeelle järjestettyjä tarjoiluja.

Johnston analysoi suomalaisen keikkajärjestäjän backstage-tarjoilut erittäin riittäviksi heille. Maallikon silmään lautaselliset tomaatteja, kukkakaalia ja pähkinöitä näyttivät aika vaatimattomilta, mutta onneksi skoteille oli järjestetty myös lämmintä ruokaa.

James kertoo, että tarjoilut vaihtelevat ympäri maailmaa paljonkin. USA:ssa ei Jamesin mielestä kiinnitetä aivan niin tarkkaa huomiota tarjoilujen laadukkuuteen kuin esimerkiksi Pohjois-Euroopassa. Tärkeintä hänen mukaansa on, että olutta ja viiniä ei pihistellä. Rokkari osasi myös arvostaa Nosturin tarjoilujen terveellisyyttä.

Takahuoneiden vaihteleva laatu on myös osa rokkarin elämän mielenkiintoisuutta. Koskaan ei tiedä millaiseen tilaan keikkailtana saavutaan.

Biffy Clyro soitti eilen illalla keikan lähes loppuunmyydylle Nosturille. Terveelliset eväät olivat ilmeisesti tehneet kauppansa, sillä yhtye oli todella tiukassa  vedossa.

Biffy Clyron haastattelu nähdään kokonaisuudessaan Voice TV:llä maaliskuun 13. päivä. Alla Jamesin backstage-esittelypätkä.

Kilpailut

Uusimmat