Kuva: Mikko Räsänen

Kaikkien aikojen 300 parasta iskelmää valittiin - Lauri Tähkä on ykkönen!

25.06.2016 23:55 - Iiro Myllymäki

Suomalaisyleisö äänesti Lauri Tähkän Morsian-kappaleen ykköseksi Iskelmä-kanavan suuräänestyksessä.

Iskelmä-radiokanava järjesti juhannuksen kunniaksi äänestyksen parhaasta iskelmästä. Top 300 -lista kuultiin Iskelmän taajuudella perjantaina ja lauantaina, ja voittajaksi selviytyi Lauri Tähkän uusin kappale Morsian. Uudemmat kappaleet jyräsivät myös seuraavilla sijoilla, sillä kakkoseksi päätyi Jari Sillanpään Sinä ansaitset kultaa, kun taas kolmannelle sijalle ylsi Juha Tapion Jotain niin oikeaa.

- Oli hauska huomata, että uudet hitit ovat näin vahvasti ihmisten mielessä.  Tämän hetken paras musiikki tehdään nyt Suomessa. On ilo soittaa näitä loistavia biisejä. Tämä on 100-prosenttisesti juhannuksen paras lista, sanoo Iskelmän ohjelmajohtaja Ari Ojala.

Kuuntelijat saivat kesäkuun aikana äänestää suosikkikappaleitaan Iskelmän nettisivuilla. Äänestettävien kappaleiden listalla oli hittejä 1970-luvun loppupuolelta tämän päivän suosikkeihin. Äänestykseen osallistui lähes 9000 ihmistä.

Katso listan kymmenen kärki tästä:

1. Lauri Tähkä – Morsian

2. Jari Sillanpää – Sinä ansaitset kultaa

3. Juha Tapio- Jotain niin oikeaa

4. Jari Sillanpää – Satulinna

5. Yö – Minne tuulet vie

6. Rauli Badding – Paratiisi

7. Virve Rosti – Sata salamaa

8. Juha Tapio – Sinun vuorosi loistaa

9. Jukka Poika – Kylmästä lämpimään

10. Yö – Rakkaus on lumivalkoinen

Lue myös: Lauri Tähkän uusi musiikivideo henkii maalaisromantiikkaa - katso Morsian

Lue myös: Lauri Tähkä julkaisi paidattoman kuvan - mitkä lihakset

Kilpailut

Uusimmat