Kuva: Mikko Räsänen

Koti on Juha Tapiolle rauhan ja palautumisen tyyssija: "Mieleni ja sieluni lepäävät"

05.12.2016 14:45 - Anna Hopi

Laulajan lempihuone on olohuone, jossa vallitsee kaunis harmonia.

Laulaja Juha Tapio kertoo nauttivansa työpäivän jälkeen kotiin päästyään eniten siitä hetkestä, kun pääsee kauniisti sisustettuun olohuoneeseen istumaan. Kello voi olla vaikka puoli viisi keikan jälkeisenä iltana, kun hän olohuoneen hiljaisuudessa reflektoi kokemaansa viikkoa ja tuijottaa pimeyteen.

Artisti kertoo Tapion perheen eteisen olevan sotkuinen, mutta ilon täyteinen, koska siihen kiteytyy kotiiinpaluun hetki.

- On aina ihana tulla kotiin. Seuraava kysymys on, että mihin mahdun astumaan eteisessä. Siellä on kaikenmaailman sählykamat, koulureput ja työlaukut ja mun matkalaukkuni viikonlopun jäljiltä. Eteinen on kodin epäsiistein paikka. Ovemme on auki kaikille, mutta useimmiten siitä tulee sisään koulukavereita ja sukulaisia, sanoo Juha Tapio Iskelmän iltapäivien Meillä kotona -ohjelmasarjassa.

Perhe viettää aikaansa keittiössä, jossa arjen kokkailut syntyvät vaivattomasti.

- Keittiö on paikka, jossa vietämme suuren osan yhteistä aikaamme. Sinne kasaantuvat sanomalehdet, tietokoneet ja muut jutut, minkä ympärillä aikaa vietetään. Se on arkielämän keskus, jossa syömme. Vaikka tulisi millainen porukka, kyllä me siihen pöydän ympärille mahdumme, sanoo kahden lapsen isä.

- Teemme paljon porukassa safkaa, pojat osallistuvat kokkaamiseen mielellään. Arkisin laitamme nopeaa ja helppoa ruokaa, olemme kaikkiruokainen perhe. Minun resepteissäni on aina valkosipulia ja inkivääriä, ja niitä laitan aina ruokiin liikaa. Tärkein laite keittiössä on kahvimylly, tykkään jauhaa käsin kahvini, kun on aikaa. Smoothie-kone on myös hyvä.

Kiertävä artisti arvostaa lepoa ja sielunrauhaa

Laulajan lempihuone on kuitenkin olohuone, koska sen sisustus ruokkii sielunrauhaa.

- Se on avara ja se on ollut helppo sisustaa. Minun mieli ja sielu lepäävät siellä. Makaan aina siellä sohvalla ja luen. Istumme siellä ruokapöydän äärellä syömässä. Se on oma taivaallisen rauhan aukioni. Kun tulen kotiin keikan jälkeen, ja en pysty heti menemään nukkumaan, istuskelen siinä olohuoneessa ja fiilistelen. Siinä tulee se olo, että täällä on hyvä olla ja tänne mä kuulun. Kun olet olohuoneessa yöllä klo 4:18, et ole edes läsnä, vaan olet. Kukaan ei vaadi sinulta mitään, ja voit vaan vapaasti kellua, siinä on hyvä olla, tunnelmoi Juha Tapio.

Aamu-uninen mies nautiskelee myös hyvästä sängystä, joka löytyy hänen ja vaimon, Raija Tapion makuuhuoneesta.

- Makuuhuoneessakin vallitsevat hyvät fengshuit. Siellä on vuosien etsimisen jälkeen hyvä sänky, jossa on hyvä nukkua. Se on ominaisuuksiltaan sellainen, että se tukee nukkumista. Ei ole motorisoitua sänkyä, koska se on pois patjan laadusta. Olen huono nukkumaan hotelleissa, joten palaan mieluummin mahdollisuuksien mukaan kotiin nukkumaan. Joskus keikoilla on ikävä omaa sänkyä, sanoo tähti.

- Olen tuskainen herääjä ja nukkuisin pitkään aina, kun se on mahdollista. En koskaan mene aamupalalle hotellissa, nukun aina sen ohi. Kun kello soi, pakko on nousta, mutta ei ole vielä yhtenäkään aamuna ollut kivaa.

"Saunomme paljon perheen kesken"

Perheen yhteishenki kiteytyy saunan rauhaan.

- Sauna on meille rituaalipaikka. Saunomme paljon perheen kesken. Koko perheemme liikkuu paljon, suihkuttelu on monta kertaa päivässä. Saunahetket ovat perheen yhteisiä hetkiä, kuvailee artisti.

- Meillä on pihalla allas, jonne voi kirmata saunasta. Lokakuun lopussa pääsi vielä uimaan, se on vähän kuin avanto. Sehän on ihan au naturel, kun sinne menee.

Lue myös: MTV: Juha Tapio sai kutsun Linnan juhliin

Kilpailut

Uusimmat