Kuva: Senja Rapila

Mikko Kuustonen epävarmuudesta tauon aikana: "Mietin, löydänkö enää paikkaani"

31.01.2017 12:45 - Senni Loikala

Kultaa myynyt laulaja ja tunnettu televisiopersoona Mikko Kuustonen palasi levyttämään uutta musiikkia vuosien tauon jälkeen.

Maaliskuun 3. päivä 2017 on erityinen Mikko Kuustoselle. Tuolloin hän julkaisee ensimmäisen levynsä lähes kymmeneen vuoteen.

- Koen uuden levyn valoisimpana albumina, jonka olen koskaan tehnyt. Vaikka levyllä on kaihoisia tarinoita, minulle olennaisinta on tunnelmista välittyvä toiveikkuus, Kuustonen kertoo.

Pitkää taukoa musiikkibisneksestä edelsi tiuha levytysputki: Kuustonen julkaisi 13 sooloalbumia, joista kuusi ylitti kultalevyrajan ja kaksi myi platinaa. Tahti tuntui kuitenkin liian kovalta, Kuustonen sanoo.

- Kiersin tasaisen tiheästi keikoilla ja huomasin, että minusta tuli jukeboksi. Toistin samoja asioita ja tein keskenään hyvin samankaltaisia biisejä. Tuli olo, että se juttu oli pakko katkaista.

- Minulla olisi ollut koko ajan mahdollisuus julkaista albumeita, mutta se ei tuntunut oikealta, artisti lisää.

Mikko Kuustonen julkaisi Anna mennä Anna -singlen vuosien tauon jälkeen. (kuva: Mikko Räsänen)

Levytystauon aikana Kuustonen nousi suosituksi televisiopersoonaksi. Hän isännöi esimerkiksi Mansikkapaikka-keskusteluohjelmaa, toimi Hyvät ja Huonot Uutiset -ohjelman vakipanelistina ja luotsasi omaa joukkuettaan Pop’n’Roll-viihdeohjelmassa.

Mitä pidempään tauko jatkui, sitä enemmän Kuustonen epäili paluutaan levytysstudioon.

- Tuli sellainen olo, että löydänkö enää omaa paikkaani ja onko minulla sanottavaa. Alalle on tulossa mieletön määrä lahjakasta ja kunnianhimoista porukkaa, kun taas minä olen saanut tehdä menestyneitä levyjä jo pitkään. Ilman uutta näkökulmaa ja kipinää musiikkiin olisin siirtynyt hitaasti sivuun.

"Elämänkokemus saa kuulua"

Kuustonen alkoi tutkia, miten hänen omat musiikki-idolinsa kehittyivät nuoruudesta vanhuuden päiville. Artisti huomasi, että monet tekivät nerokasta musiikkia vielä iäkkäänä.

- Esimerkiksi vasta edesmennyt Leonard Cohen kirkasti ilmaisuaan kohti vanhuutta ja oli yhä uudelleen parhaimmillaan. Tuntui huikean innostavalta ajatella, että lauluntekijänä voin olla vasta puolivälissä.

- Musiikin kenttään mahtuu pitkä elämänkokemus kevyesti. Se saa kuulua, eikä minun tarvitse olla mitään muuta, Kuustonen summaa.

Työt television puolella kiinnostavat jatkossakin Mikko Kuustosta. Musiikin tekemistä hän ei silti tahdo jättää. (kuva: Mikko Räsänen)

Myös osallistuminen viimeisimpään Vain elämää -ohjelmaan sysäsi Kuustosen jatkamaan uuden musiikin työstämistä.

- Ohjelma ja yhdessä tekeminen selkiytti ajatuksen siitä, että haluan tehdä musiikkia ja tämä on olennainen osa identiteettiäni. Kirjoitin useita kokonaan uusia biisejä leirin jälkeen.

Kuustonen suunnittelee jatkossa keskittyvänsä musiikin tekemiseen, mutta jatkaa mielellään myös televisiotöiden tekemistä.

- Minun ei tarvitse laittaa tv-minääni piiloon ja varmasti jatkan tv-töitä, jos niitä on tarjolla. En silti tahtoisi luopua musiikista. Se on upeaa, jos voin pitää musiikin tässä kärkenä.

Jos laitteellesi on asennettu Spotify, kuuntele alta Kuustosen viime viikolla julkaistu Anna mennä Anna -single.

Kuustonen lähtee konserttisalikiertueelle maaliskuussa. Pääset katsomaan kiertueen paikkakunnat ja ajankohdat tästä.

Lue myös: Joutuiko Mikko Kuustonen elämänsä oudoimpaan haastatteluun? "Kiitos ja anteeksi"

Lue myös: Radiojuontaja paljasti Mikko Kuustosen oikean nimen - "Tästä sä otat turpiisi!"

Kilpailut

Uusimmat