Kuva: Handout

Neljä Ruusua julkaisi uuden kappaleen - kuuntele Sähkökitara

03.03.2017 10:45 - Senja Rapila

Uusi kappale on osa tänä vuonna julkaistavaa albumia.

Neljä Ruusua on ihastuttanutjo vuosikymmenia legendaarisilla kappaleillaan, kuten Juppihippipunkkari, Poplaulajan vapaapäivä sekä Hunningolla. Vuonna 1982 perustettu yhtye on julkaissut viimeksi musiikkia vuonna 2016, kun sinkku Saaronin lilja julkaistiin.

Yhtyeen viidestoista studioalbumi julkaistaan myöhemmin tänä vuonna, mutta albumilta on saatu julki jo pieni maistiainen. Tänään julki tullut kappale kantaa nimeä Sähkökitara.

’Sähkökitara’ kertoo maailman kauneimmasta asiasta, siitä jatkumosta minkä kaksi syvästi toisiaan kohtaan tuntevaa ihmistä voivat saada aikaan. Siitä riemusta joka tekee ajasta elämisen arvoista vaikeuksista huolimatta”, Ilkka Alanko kertoo Sonyn lähettämässä tiedotteessa.

Mitä sinä olet mieltä uudesta kappaleesta? Voit kuunnella sen alapuolelta.

Lue myös: Neljä ruusua -nokkamies: "Ennen sai rellestää rauhassa"

Lue myös: Ilkka Alanko myöntää: Kyllä sitä joskus kuvitteli itsestään liikoja

Lue myös: Neljä ruusua -yhtyeen Ilkka Alanko: Nainen avaa silmät muulle maailmalle

Kilpailut

Uusimmat