Kuva: Mikko Räsänen

Neljänsuora-hitin erikoinen tausta: laulaja huijasi muuta yhtyettä

22.01.2017 10:15 - Mikko Räsänen

Antti Ketonen joutui käyttämään oveluutta saadakseen Valtava maailma -kappaleen levylle.

Antti Ketonen muisteli Iskelmän haastattelussa Neljänsuora-yhtyeen tähänastisen matkan erikoisia käänteitä. Yksi kiinnostava tarina on Neljänsuoran hittikappaleen Valtavan maailman takana.

- Oltiin ennen studioon menoa treenaamassa sitä. Jätkät olivat sitä mieltä, että biisi ei vaan lähde ja että siksi se pitää jättää levyltä pois, koska se ei yksinkertaisesti toimi.

Ketosella oli kuitenkin bändilleen kerrottavana terveisiä Petri Munckilta, joka on kirjoittanut monia Neljänsuoran kappaleita, ja jonka kynästä Valtava maailmakin on lähtöisin.

- Kerroin jätkille, että Pete oli käskenyt meidän kokeilla kappaleeseen vähän sellaista Rasmus-tyylistä komppia, jolla biisiin saataisiin up-beattia mukaan. 

- Kokeiltiin ja sehän toimikin. Seuraavalla viikolla mentiin studioon ja biisi nauhoitettiin, ja siitä tuli levyn ensimmäinen sinkku. Jossain vaiheessa jouduin paljastamaan, että ei Pete ollut mitään tuollaisia ohjeita antanut, vaan olin itse joutunut keksimään jotain, että en halunnut, että biisi jää levyltä pois, Ketonen muistelee nauraen.

Kuuntele Valtava maailma alta. 

Lue täältä tarina siitä, miten Neljänsuora muuttui hevibändistä Iskelmäpopin kärkinimeksi. 

Lue myös: Miten etupulpetin arasta pojasta kasvoi koko Suomen viihdyttäjä?

Kilpailut

Uusimmat