KESKUSTELU    Kirjaudu sisään    Rekisteröidy.  Login With Facebook

Neljänsuoran Antti Ketonen laulaa rakkaudesta äitienpäivänä


Musiikki | 17.02.2012 13:28 | Antti Granlund | Luettu 885 kertaa


Neljänsuoran solisti Antti Ketonen konsertoi äitienpäivänä Salossa teemanaan rakkaus.

Ketosen konsertti järjestetään Teatteri Provinssin päänäyttämöllä. Soolona esiintyminen ei ole Ketoselle vierasta puuhaa, sillä hän teki viime vuoden lopulla tukun joulukonsertteja.

- Rakkaus-teemainen äitienpäiväkonsertti on jatkumo viimevuotisille joulukonserteilleni. Teatteri Provinssissa on loistava tunnelma ja akustiikka, ja lisäksi siellä on ravintola, joten musiikin lisäksi paikan päällä voi nauttia myös ruoasta, Ketonen kertoo.

Antti Ketosen säestäjänä toimii pianisti Mikko Tuominen. Joissakin kappaleissa Ketonen saattaa säestää itseään akustisella kitaralla, mutta muuten konsertin äänimaailma halutaan pitää intiiminä.

- Olen vasta valikoimassa esittämiäni kappaleita, koska hyviä lauluja on niin paljon. Varmuudella laulan ainakin Romanssin, sen voin luvata, mutta muuten lista ei ole vielä valmis.

Ketonen kertoo, että vastaavaa konserttia on mietitty myös Neljänsuoran kanssa, mutta aika ei ole riittänyt sellaisen toteuttamiseen.

- Olemme Neljänsuoran kanssa miettineet kauan, että tällainen konsertti pitäisi järjestää, mutta teemme kuintenkin noin 150 keikkaa vuodessa, emmekä ehtisi harjoitella kunnolla kokonaan uutta settiä. Bändin pojat ovat kuitenkin antaneet täyden siunauksensa soolokeikoilleni, Ketonen kertoo.

Antti Ketosen äitienpäiväkonsertti järjestetään Salon Teatteri Provinssissa sunnuntaina 13.5. kello 18. Lippuja voi ostaa Lippupisteestä tai Teatteri Provinssin lipunmyynnistä.






Kuuntele:
Antti Ketonen kertoo äitienpäiväkonsertistaan
Loading the player ...




Jaa

Avainsanat

Lisää aiheesta
Kommentit

UUTISET/MUSIIKKI

Anna Erikssonin Mana myi kultaa
21.05.2012 12:39 | Musiikki | Antti Granlund | Luettu 16 kertaa


Anna Eriksson on myynyt tuoreella Mana-levyllään kultaa. Huhtikuussa julkaistu Mana on pysynyt listakakkosena viimeiset neljä viikkoa eli julkaisustaan lähtien.




Näin soi Elonkerjuun uusi single Viistäköön siipeni maata
21.05.2012 08:54 | Musiikki | Antti Granlund | Luettu 880 kertaa


Uuden solistin löytänyt Elonkerjuu on julkaissut tänään ensimmäisen singlensä uudella kokoonpanolla. Voit kuunnella osan kappaleesta tästä.


Kuuntele:
Elonkerjuu - Viistäköön siipeni maata (edit.)


90-luvun parhaat kappaleet valittiin
17.05.2012 10:45 | Musiikki | Antti Granlund | Luettu 471 kertaa


Brittilehti NME on valinnut 90-luvun parhaat kappaleet. Ykköspaikalle valittu biisi on jo ehtinyt herättää paljon keskustelua.




Hanna Pakarinen esittää uuden singlensä ensimmäistä kertaa lauantaina
17.05.2012 07:06 | Musiikki | Antti Granlund | Luettu 414 kertaa


Hanna Pakarinen julkaisee uuden singlensä Sydän tuli vastaan kuun lopussa. Hän on ollut studiossa työstämässä seuraavaa albumiaan jo tovin yhdessä tuottaja Markus Koskisen kanssa.





Jani Wickholmilta uusi albumi
16.05.2012 11:04 | Musiikki | Antti Granlund | Luettu 210 kertaa


Jani Wickholmilta ilmestyy kesäkuussa uusi levy Aivan eri mies. Kyseessä on hänen seitsemäs studioalbuminsa.




Pikkupoikien versio klassikkovideosta ihastuttaa - katso!
16.05.2012 08:30 | Musiikki | Antti Granlund | Luettu 707 kertaa


Tällä viikolla nettihitiksi on noussut uudelleen tehty versio Beastie Boysin klassikkovideosta Sabotage. Voit katsoa sen tästä.




Viistäköön siipeni maata - Elonkerjuulta comeback-single
15.05.2012 14:02 | Musiikki | Antti Granlund | Luettu 1160 kertaa


Uuden solistin löytänyt Elonkerjuu julkaisee ensimmäisen singlensä uudella kokoonpanolla maanantaina.




Idols-Diandran debyyttialbumi ilmestyy kesällä - mielenkiintoinen kielivalinta
14.05.2012 15:03 | Musiikki | Antti Granlund | Luettu 1213 kertaa


Tämän vuoden Idols-voittaja Diandra Flores julkaisee debyyttialbuminsa heinäkuussa. Albumia valmistellaan ja äänitetään parhaillaan.




Juha Metsäperän esittämä Äiti herkisti kuuntelijat - katso video!
13.05.2012 07:43 | Musiikki | Antti Granlund | Luettu 1737 kertaa


Juha Metsäperä kävi perjantaina esiintymässä Iskelmän studiossa tänään vietettävän äitienpäivän kunniaksi. Häneltä kuultiin kappaleet Äiti ja Sä oot kaunis.




Sexy and I Know It - 18-vuotias laulajanuorukainen hämmästyttää upealla tulkinnallaan
12.05.2012 09:41 | Musiikki | Antti Granlund | Luettu 2247 kertaa


Tällä viikolla yhdeksi YouTuben katsotuimmista videosta on noussut 18-vuotiaan Noah Guthrien versio LMFAO:n superhitistä Sexy and I Know It. Voit kuunnella kappaleen tästä.






Kilpailut



Luetuimmat
Nyt
24h
Viikko














Haastattelut
CatCat: Alasti olisi hauskempaa
28.03.2012 09:30
Haastattelut | Luettu 1459 kertaa






Iskelmä
Aamuvirkkula lähtee kiertueelle
18.05.2012 07:00
Iskelmä | Luettu 614 kertaa
Äiti on paras!
11.05.2012 06:44
Iskelmä | Luettu 407 kertaa





Hae