Popeda julkisti syksyn keikkapäivänsä


Musiikki |  6.08.2012 07:07 | Antti Granlund


Popeda jatkaa tiiviisti keikkailua kesän festivaaliesiintymisten jälkeen. Kaikkiaan yhtye esiintyy syyskiertueellaan kahdellakymmenellä paikkakunnalla.

Popeda aloittaa syksyn keikkarupeamansa Saarijärven Kukonhiekasta 28. syyskuuta. Yhtye nähdään myös muun muassa Helsingin Virgin Oilissa, Oulun Tähdessä, Lahden Finlandia-klubilla ja Tampereen Pakkahuoneella.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun Popeda aloitti keikkailun. Juhlavuosi pyöräytetään käyntiin jo joulukuussa, kun bändi lähtee pikkujouluristeilylle M/S Baltic Princessille 15. joulukuuta 2012. Lisää loppuunvaratusta risteilystä täällä.

Popeda kiertueella 2012

28.09. Saarijärvi, Kukonhiekka
29.09. Tuulos, Kapakanmäki
05.10. Pieksämäki, Savon Solmu
06.10. Kuopio, Rauhalahti
12.10. Kaarina, Old Texas
13.10. Helsinki, Virgin Oil
19.10. Alavus, Liesu
20.10. Laukaa, Peurunka
26.10. Kotka, Amarillo
03.11. Oulu, Tähti
09.11. Lappeenranta, Monrepos
10.11. Jämsä, HimosAreena
16.11. Mikkeli, Vaakuna
17.11. Sappee, Huippu
24.11. Sotkamo, Katinkulta
30.11. Hankasalmi, Revontuli
05.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
07.12. Lahti, Finlandia-klubi
08.12. Tampere, Pakkahuone
15.12. m/s Baltic Princess (loppuunvarattu)

Keikkakalenteri päivitetty 3. elokuuta. Muutokset ja lisäyksentpäivämääriin ovat mahdollisia.





Jaa

Avainsanat

Lisää aiheesta
Kommentit

UUTISET/MUSIIKKI

IL: Jari Sillanpään keikkapalkkiot ovat omilla luvuillaan
22.05.2013 05:45 | Musiikki | Juuso Vainio


Iltalehden selvityksen mukaan Jari Sillanpää on Suomen ainoa iskelmäartisti, joka saa yhdestä konsertista yli 10 000 euroa.




Katri Helena ja Mikko Kuustonen ovat Suomen luotetuimmat muusikot
21.05.2013 14:41 | Musiikki | Juuso Vainio


Suomalaisten luottamusta musiikkiartisteihin on selvitetty laajassa kyselytutkimuksessa.




Olli Heleniukselta uusi kappale - kuuntele Sytytät mut
20.05.2013 19:25 | Musiikki | Mikko Räsänen


Olli Helenius on julkaissut YouTubessa uuden kappaleen.




Antti Tuiskun ''Toisenlainen tie'' myi viikossa kultaa
20.05.2013 16:33 | Musiikki | Rea Haverinen


Tuiskun kymmenes albumi, Toisenlainen tie, on ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan 10 000 kappaleen rajan.





Ilkka: Topi Sorsakoskelle oma patsas
20.05.2013 16:08 | Musiikki | Reija Saarinen


Edesmenneen Topi Sorsakosken patsas paljastetaan kesäkuussa Ähtärissä, kertoo Ilkka-lehti.




Jaakko Teppo täyttää pyöreitä vuosia – katso juhlakiertueen paikkakunnat
20.05.2013 14:55 | Musiikki | Juuso Vainio


Jaakko Teppo on julkaissut netissä videotervehdyksen Espanjan auringon alta.




Bon Jovin ja Jonne Aaronin stadionkeikalle lisälippuja myyntiin
20.05.2013 14:52 | Musiikki | Katariina Näreaho


Amerikkalaisyhtye Bon Jovi saapuu konsertoimaan Ratinan Stadionille Tampereelle tämän viikon sunnuntaina 26. toukokuuta Because We Can -kiertueensa myötä. Lämmittelijänä esiintyy Jonne Aaron.




Krista Siegfrids menestyksestään: ''Töitä on tehtävä. Ei riitä, että on laulukilpailussa mukana''
18.05.2013 10:30 | Musiikki | Katariina Näreaho


Tänä iltana Suomea Euroviisuissa edustava nainen kertoo tehneensä kovasti töitä menestyksensä eteen. Pelkkä osallistuminen television laulukilpailuun ei riitä.




Frederik suunnittelee uransa lopettamista – 'Etsin itselleni seuraajaa'
17.05.2013 15:09 | Musiikki | Juuso Vainio


Frederikin ura on kestänyt yli neljä vuosikymmentä.




Viiden vuoden tauko on ohi – katso Jonna Tervomaan uusi musiikkivideo 'Minä toivon'
17.05.2013 09:59 | Musiikki | Juuso Vainio


"Eläköön ei historia vaan tulevaisuus", laulaa Jonna Tervomaa uudessa kappaleessaan.






Kilpailut



Luetuimmat
Nyt
24h
Viikko




























Hae