Kuva: AOP

Saara Aalto häikäisi upeissa asuissa eilen alkaneella X Factor -kiertueella - katso kuvat

24.02.2017 11:45 - Iiro Myllymäki

Saara Aalto esiintyi yhdessä aiempien X Factor -kilpakumppaneidensa kanssa areenakeikalla Nottinghamissa.

Ison-Britannian X Factorissa toiseksi sijoittunut Saara Aalto esiintyi eilen illalla ensimmäisessä X Factor Live -kiertueen esityksessä Nottinghamissa. Areenakiertue käsittää 19 show’ta Ison-Britannian ja Irlannin suurimmissa kaupungeissa, ja kiertueella on mukana X Factorin viime kauden kahdeksan kärki.

Tellymix-sivusto kertoo, että Saara Aalto esitti kiertueen ensimmäisellä keikalla monta X Factorista tuttua kappaletta. Nämä kappaleet olivat It's Oh So Quiet, Bad Romance, Diamonds Are Forever / Diamonds Are A Girl's Best Friend, Winner Takes It All, No More Tears (yhdessä Emily Middlemasin ja Samantha Laveryn kanssa) ja Everybody Wants To Rule The World.

Aallolla oli esiintymisen aikana useita esiintymisasuja, joista näyttävin oli eittämättä hopeisena kimalteleva paljettihaalari. Katso alta kuvia Aallon esiintymisestä:

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Saara Aalto nähdään Suomessa omalla areenakeikallaan Hartwall Areenalla 15. huhtikuuta. Aalto on myös lupaillut, että hän tulee Suomeen esiintymään kesän festareille. Aalto asuu ja luo uraa Isossa-Britanniassa.

Lue myös: Saara Aallon tie menestykseen: Koko tarina kirjan kansien väliin!

Lue myös: Saara Aalto avautuu yhteistyöstä brittiläisen laulajatähden kanssa: "Meillä synkkasi sikahyvin"

Lähteet: Tellymix, ITV

Kilpailut

Uusimmat