Kuva: AOP

Saara Aalto häkellytti esityksillään ja sai tuomarin puhumaan suomea: "Äänestäkää Saaraa!"

04.12.2016 09:15 - Iiro Myllymäki

Saara Aalto pisti tuomariston polvilleen esityksillään.

Saara Aalto jatkoi häikäisemistään Ison-Britannian X Factor -kilpailun eilisessä lähetyksessä. Nainen lauloi illan aikana kaksi kappaletta ja sai tuomaristolta jälleen kerran vuolaita kehuja.

Illan ensimmäisessä esityksessä Aalto oli hilpeissä joulutunnelmissa. Nainen esitti Mariah Careyn jouluhitin All I Want For Christmas Is You, jonka alkuun oli sekoitettu myös jouluklassikkoa White Christmas. Esitys oli tuomariston mieleen.

- Pistit hymyn kasvoilleni ja sydämeeni tuolla kappaleella, Nicole Scherzinger kommentoi.

Louis Walsh yltyi kehottamaan ihmisiä äänestämään Saara Aaltoa, selvällä suomen kielellä.

- Minulla on viesti kaikille suomalaisille kaikkialla maailmassa: Äänestäkää Saaraa!

"Olet taistelija"

Aallon toinen esitys oli dramaattinen versio Sian Chandelier-hitistä, jonka Aalto tulkitsi jo kilpailun koelauluissa. Tuomaristo oli sulaa vahaa esityksen jälkeen.

- Sinun kuuluu päästä finaaliin. Olet maailmanluokan esiintyjä. Rakastan kaikkea sinussa. Nyt kaikki, äänestäkää Saaraa! Louis Walsh kommentoi.

- Tuo oli aivan upeaa. Ihailen ihmisiä, jotka taistelevat, ja sinä olet taistelija, Simon Cowell kehui.

Katso alla olevilta videoilta molemmat Aallon eilisistä esityksistä:

Lue myös: Saara Aalto säkenöi ITV-gaalassa - katso kuvat punaiselta matolta

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat