Suosikkilaulaja omistaa kappaleen menehtyneelle äidilleen: "Musiikki sai aikaan ihmeen"

09.05.2016 07:53 - Anna Hopi

Sä jätit äänes-kappaleen tarina on koskettava tositarina Charles Plogmanin omasta elämästä.

Charles Plogmanin perjantaina julkaistulta Ota kiinni tästä -levyltä löytyy sekä vauhdikkaita että tunteikkaita biisejä. Yksi koskettava kappale on Sä jätit äänes -kappale, jonka Plogman omistaa menehtyneelle äidilleen.

- Äitini kuoli loppuvuodesta 2012. Ehdin olla hänen vierellään 10 viimeistä vuorokautta sairaalassa. Hänellä ei ollut ääntä enää siinä vaiheessa ja hän pääasiassa nukkui, Plogman muistelee.

Musiikin voima sai kuitenkin aikaan ihmeen. Pienen ihmeen, joka on jäänyt muusikon mieleen.

- Hänen siskokset tulivat laulamaan hänelle vanhoja lauluja. Yhtäkkiä kaikki muuttui. Hän yhtyi kaikkien ihmetykseksi lauluun kirkkaalla sopraanolla ja omalla stemmallaan. Tämä kesti muutaman minuutin, kunnes hän vaipui hiljalleen taas uneen.

Tarina muoutui biisin muotoon. Kaunis ympyrä sulkeutuu liikuttavalla tavalla, kun tuoreessa kappaleessa laulaa Plogmanin tytär.

- Halusin ensin enkelikuoron taustalle. Mutta sitten se oli selvää, halusin oman tyttäreni laulamaan taustoja, Plogman kertoo.

Kilpailut

Uusimmat