Kuva: Katja Tamminen

Taikakuun ex-solisti julkaisi uuden kappaleen - musiikkivideo kertoo elinikäisestä rakkaudesta

20.01.2017 12:45 - Vilma Kaura

Entiselle ammattimuusikolle laulaminen on nykyisin rakas harrastus.

Taikakuun solistina vuoteen 2014 asti työskennellyt Janne Raappana on julkaissut uuden soolokappaleen kolmen vuoden hiljaiselon jälkeen. Lauluntekijä Jukka Karppisen sanoittama kappale Aika aukeaa iski Raappanaan ensi kuulolta, ja mies kertoo ihastuneensa erityisesti laulun tunnelmaan.

- Minulle kappale aukeaa niin, että siinä on kaksi vanhempaa ihmistä, jotka ovat eläneet pitkään yhdessä. Toinen heistä kuitenkin poistuu, mikä on melko traagista, laulaja avaa kappaleen tarinaa Iskelmälle.

Kappaleesta on kuvattu myös musiikkivideo, joka on Raappanalle uusi aluevaltaus.

- Silloin kun olin Taikakuussa, ei videoille ollut mitenkään kovin suurta tilausta. Pidän musiikkivideoissa siitä, että kuulo- ja näköaisti ovat sidotut toisiinsa. Videota katsotaan sen tekijän näkökulmasta, mikä voi luoda uusia mielikuvia kappaleesta.

Musiikin teko ei lopu

Taikakuun lisäksi Raappana on julkaissut aiemmin myös kolme omaa soololevyä, joista viimeisin ilmestyi vuonna 2011. Mies ei koe hinkua kokonaisen levyn tekoon, vaan haluaa katsoa, paljonko kokonaisia kappaleita on tullakseen. Mies työstää musiikkia myös ilman levytyssopimusta.

- Tämä ei ole millään lailla päätyöni. Musiikista on tullut minulle enemmän harrastus. Nyt on siis helpompaa kokeilla kaikenlaista, hän sanoo.

Raappana kertoo, että ammattimuusikon urasta luopuminen ei tarkoittanut hänen kohdallaan musiikin tekemisen lopettamista. Miehellä on ollut myös harrastevuosien varrella erilaisia musiikillisia virityksiä.

- Olen ollut aktiivinen musiikkiteatterissa ja minulla on paikallisista muusikoista koostuva jazzbändi, jonka kanssa olemme tehneet keikkojakin. Olen heittänyt myös muutaman tanssikeikan erilaisten kokoonpanojen kanssa, nykyisin Rovaniemellä Palojärven lomakeskusta pyörittävä yrittäjä kertoo.

Nykyinen työ on elämäntapa

Raappana sanoo olevansa tyytyväinen päätökseensä jättää ammattimuusikon ura ja siirtymisestään matkailuyrittäjäksi.

- Se on minulle mukavampaa näin. Sain ikään kuin oman rakkaan harrastukseni, musiikin, takaisin.

Mies kertoo nauttivansa paikallaan pysymisestä vilkkaan kiertue-elämän jälkeen, kun keikkabussissa istutut kilometrit ovat vain muistona.

- Nyt minulla on sellainen tunne, että en edes tunne meneväni töihin. Tämä nykyinen työni on jollakin tasolla elämäntapa, Lapissa turistien kanssa työtä tekevä Raappana miettii.

Katso alta Janne Raappanan musiikkivideo kappaleesta Aika aukeaa.

Lue myös: Janne Raappana jätti Taikakuun: "Tuntuu haikealta"

Kilpailut

Uusimmat