Tältä näyttää Jesse Kaikurannan videokuvausten kulisseissa


Musiikki | 19.06.2012 08:19 | Antti Granlund


Jesse Kaikurannan Vie mut kotiin -kappaleen videokuvauksista on julkaistu making of -video, jonka avulla pääsee kurkistamaan myös kameran toiselle puolelle.

Videon on ohjannut Ville Akseli Juurikkala ja se on kuvattu tänä keväänä. Vie mut kotiin kirjoitettiin alun perin Kaikurannalle The Voice of Finland -kisan finaalia varten, ja vaikka se ei tuonutkaan hänelle voittoa, se on noussut finaalinelikon esittämistä lauluista selvästi suosituimmaksi.

Myös Iskelmän kuuntelijat ovat ottaneet laulun omakseen. Noin kuukausi sitten kappale teki historiaa nousemalla ensimmäisenä debyyttisinglenä suoraan Iskelmän listan kärkeen. Se on ollut ykkösenä koko listahistoriansa, neljän viikon ajan.

Voit katsoa valmiin tuotoksen tästä ja making of -video alta.





Jaa

Avainsanat

Lisää aiheesta
Kommentit

UUTISET/MUSIIKKI

Krista Siegfrids menestyksestään: ''Töitä on tehtävä. Ei riitä, että on laulukilpailussa mukana''
18.05.2013 10:30 | Musiikki | Katariina Näreaho


Tänä iltana Suomea Euroviisuissa edustava nainen kertoo tehneensä kovasti töitä menestyksensä eteen. Pelkkä osallistuminen television laulukilpailuun ei riitä.




Frederik suunnittelee uransa lopettamista – 'Etsin itselleni seuraajaa'
17.05.2013 15:09 | Musiikki | Juuso Vainio


Frederikin ura on kestänyt yli neljä vuosikymmentä.




Viiden vuoden tauko on ohi – katso Jonna Tervomaan uusi musiikkivideo 'Minä toivon'
17.05.2013 09:59 | Musiikki | Juuso Vainio


"Eläköön ei historia vaan tulevaisuus", laulaa Jonna Tervomaa uudessa kappaleessaan.




Popedan ja Yön yhteiskuva sai fanit sekaisin – katso
16.05.2013 14:35 | Musiikki | Juuso Vainio


Netissä julkaistu valokuva herättää kysymyksiä, mitä kahdella suomirockin suurbändillä on suunnitelmissaan.





Anna Eriksson synnytti pojan – 'Olen värvännyt apujoukkoja'
16.05.2013 13:18 | Musiikki | Juuso Vainio


Anna Erikssonin esikoinen syntyi eilen keskiviikkona.




Jonne Aaron myi kultaa!
16.05.2013 12:53 | Musiikki | Rea Haverinen


Jonne Aaronin suomenkielinen debyyttialbumi on saanut loistavan vastaanoton: Onnen vuodet on myynyt kahdessa viikossa kultaa, jo yli 15 000 kappaletta.  




Jonne Aaron aikoo yllättää Jon Bon Jovin
16.05.2013 10:29 | Musiikki | Juuso Vainio


Bon Jovin lämmittelijäksi valittu Jonne Aaron on luonnollisesti innoissaan tulevasta keikasta.




Erin uudesta Ei taida tietää tyttö -laulustaan: 'Olen ollut itse sama tyttö' – kuuntele!
15.05.2013 13:02 | Musiikki | Juuso Vainio


Ensimmäinen single Erinin uudelta albumilta on kuunneltavissa.




Jonne Aaronin unelmakeikka varmistui: lämmittelee supertähteä stadionilla
14.05.2013 16:16 | Musiikki | Rea Haverinen


Jonne Aaron lämmittelee Bon Jovia Ratinassa Tampereella 26. toukokuuta.




Hanna Pakarinen: Olipa kerran elämä - kuuntele uutuuskappale
14.05.2013 16:14 | Musiikki | Mikko Räsänen


Hanna Pakarinen julkaisi uuden singlen.






Kilpailut



Luetuimmat
Nyt
24h
Viikko




























Hae