Kuva: Mikko Räsänen

Tapani Kansa perui Finnhittien keikan - Danny: "Emme petä yleisöämme!"

21.10.2016 15:37 - Anna Hopi

Finnhittien kuninkaat esiintyy tänä lauantaina poikkeavalla kokoonpanolla Espanjan Fuengirolassa.

Fuengirolan Fugefesteillä esiintyy tänään perjantaina ja huomenna lauantaina kotimaisen iskelmämusiikin huippunimet. Lauantaina keikan vetävät myös Finnhittien kuninkaat, joiden onnistuneesta kiertueesta saatiin nauttia tänä kesänä. Lavalla ei kuitenkaan nähdä tutuksi tullutta Finnhitti-kolmikkoa: Dannya, Frederikiä ja Tapani Kansaa.

Syynä on Kansan sairasloma, jonka vuoksi mies jättää Espanjan keikan väliin. Kansan sijaan paikalla nähdään hurmaava laulajatar Marita Taavitsainen.

Iskelmä sai yhteyden Dannyyn, joka oli muutamien tuntien päästä lähdössä lennolle kohti Espanjaa.

- Tällaiset suomalaiset festivaalit ulkomailla järjestettynä ovat harvassa, joten tämä on hieno juttu. Saa tavata suomalaisia paikan päällä, sanoo artisti.

(kuva: Mikko Räsänen)

"Terveydellisiä ongelmia tulee itse kullekin"

Danny harmittelee sitä, ettei kollega Kansa pääse terveydellisten syiden takia osallistumaan festivaalikeikalle. Hän uskoo kuitenkin, että keikalle saadaan se taattu Finnhitti-tunnelma Taavitsaisen avulla.

- Menemme muuten samalla bändillä ja kuorotytöillä, joten hyvä ote ja meininki tulee varmasti paikan päälle. Emme tule yleisöämme pettämään, vaikka olemmekin ilman Tapsaa tämän keikan. Toivomme hänelle vain pikaista paranemista. Hän on kova poika - välillä tulee näitä terveydellisiä ongelmia itse kullekin, toteaa Danny myötätuntoiseen sävyyn.

(kuva: Mikko Räsänen)

Finnhittien syksyn konserttikiertue kattaa parikymmentä paikkakuntaa. Nähdäänkö kuuluisa kolmikko keikoilla?

- Se on luojasta kiinni, antaako hän meille riittävää terveyttä selviytyä tehtävästä, vitsailee Iso-D.

- Olemme kaikki sitoutuneet siihen, että teemme parikymmentä konserttia Suomen suurimmissa konserttisaleissa joulukuun aikana.

Lue myös: Arvostelu: Finnhittien kuninkaiden keikka ei jättänyt kylmäksi: "Alushousuja, hurttia huumoria ja nostalgiaa"

Kilpailut

Uusimmat