Tuure Kilpeläiseltä ja Kaihon Karavaanilta huomenna uusi kappale - kuuntele esimakua

13.06.2016 12:31 - Anna Hopi

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani on valmistellut kevään aikana uutta levyään.

Uusia biisejä testailtiin jo livesetissäkin kevään Uhmaikä-rundilla. Ensimmäiseksi sinkkujulkaisuksi 14. kesäkuuta valikoitui Autiosaari-biisi, jota Tuure Kilpeläinen kuvailee näin:

- Autiosaari -biisissä liikutaan pikkukaupungin hiljaisilla kaduilla. Missään ei ole kettään. Kaikki paikat on kiinni, on perjantai ja kello on seitsemän. Ollaan Imatralla, Lappeenrannassa tai Kouvolassa. Haikeat karvanopat heiluvat taustapeiliin kiinnitettynä. Silti tuulilasi on aina suurempi kuin taustapeili - toivon väre on ilmassa. Kun lakkaa ulvomasta kuuta, tähdet tippuvat syliin. Stereoissa soi vahvarytminen Cumbia-musiikki. Ehkä jossain on bileet? Heittää artisti.

Karavaani kulki Autiosaari-biisin videokuvauksissa Itä-Helsingin ostoskeskuksiin, jossa soittajat heittäytyivät kappaleeseen tehdyn tanssikoreografian pyörteisiin. Kadulla ohikulkijat antoivat aplodeja sekarotuiselle miesbändille. Valloittava video valmistuu kesäkuun lopulla.

Lokakuussa julkaistavan Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani -albumin tarinoista osa sijoittuuu pieniin autioituviin kaupunkeihin. Lauluissa kuuluu Kilpeläisen lapsuuden ja nuoruuden juuret Kestilästä Kouvolaan. Kappaleissa kuuluvät yhtyeen kiertämät paikkakunnat, pala Lapin mystikkaa ja afrikkalaisia, kolumbialaisia ja meksikolaisia rytmejä.

Yhtyeen runsaan kahdenkymmenen paikkakunnan kattava kesäkiertue starttaa 29. kesäkuuta. Katso keikat alta.

29.06.2016 Viitasaari, Hotelli Pihkuri
30.06.2016 Haapavesi, Haapavesi Folk
01.07.2016 Joutsa, JP-Musaklubi
02.07.2016 Pori, Yyterin Kylpylähotelli
07.07.2016 Salo, Tori
08.07.2016 Kuopio, Viinijuhlat
09.07.2016 Ylikiiminki, LavaPop Festari
15.07.2016 Lahti, Lahden Yöt
16.07.2016 Kurikka, Haku Päällä
21.07.2016 Savonlinna, Panimoravintola Huvila
22.07.2016 Imatra, Imatran Yöt
23.07.2016 Visuvesi, Kateus Festivaalit
27.07.2016 Äänekoski, Keitelejazz
28.07.2016 Kokkola, Ykspihlaja
29.07.2016 Rovaniemi. Rollo Pop
30.07.2016 Kalajoki, Merisärkkä
05.08.2016 Eura, Sieravuori
06.08.2016 Kemi, Satama Open
12.08.2016 Kontiolahti, Kontiolahti Päivät
13.08.2016 Nokia, Ylisfestarit
20.08.2016 Parkano, Käenkoski
26.08.2016 Kouvola, Kasarminmäki
27.08.2016 Kangasniemi, Syvälahden Lava

Kilpailut

Uusimmat