Kuva: Senja Rapila

Unenlahjoistaan ihmetelty Jesse Kaikuranta: "Voin nukkua sikeästi missä tahansa"

05.12.2016 14:13 - Anna Hopi

Laulaja Jesse Kaikuranta nauttii kotonaan eniten, kun saa kallistaa päänsä tyynyyn.

Hyvät unet ovat tähdelle parasta luksusta, mitä voi olla.

- Nukkuminen on maailman parasta. On tilanteita, jolloin olen nukkunut 16 tuntia putkeen. Se on kauheaa herätä siitä, kun ei edes tiedä enää, missä maassa on. Voisin nukkua koska vain, sanoo laulaja Jesse Kaikuranta Iskelmän iltapäivien Meillä kotona -ohjelmasarjassa.

- Se ei johdu siitä, että olisin koko ajan väsynyt. Voin nukkua missä vaan. En ole kertaakaan nukkunut keikkabussissa niiden sängyissä, vaan jossain tuolissa. Muut menevät sitten nukkumaan bussin sänkyihin.

Kaikuranta huomauttaa, ettei ole nukkumisinnostaan huolimatta kuitenkaan flegmaattinen, vaan pursuaa energiaa.

- Pakko vielä sanoa, että minua on aina ärsyttänyt ihmiset, jotka ovat aina väsyneitä ja aina uupuneita. He eivät usein ole väsyneitä, koska tekevät kovasti töitä, vaan ihan muuten vaan. Se on enemmän se perusluonne, he ovat sairaan raskaita.

"Näen kodin peilistä sekasortoa"

Ihmisillä on kotonaan myös paljon omintakeisia rituaaleja. Kaikuranta kertoo viettävänsä paljon aikaansa peilin edessä itseä reflektoiden.

- Vietän tosi paljon aikaa vessan peilin edessä jostain syystä. Se ei ole turhamaisuuttakaan, kuten joillain ihmisillä voi olla, sanoo tähti ja jatkaa sitten leikkimielisesti hymyillen.

- Näen useimmiten peilistä sekasortoa, joka pitäisi muuttaa järjestykseksi! Tavallaan siinä voi olla jotain vaativuuttakin omaa itseä kohtaan.

Lue myös: Jesse Kaikuranta avoimena: En halua lapsia!

Kilpailut

Uusimmat