Kuva: AOP

Celine Dion coveroi tietämättään Dee Sniderin joululaulun

30.12.2014 14:43 - Nelly Tatti

Twister Sisterin nokkamies sai maksettua kotinsa Celine Dionin avulla.

Dee Sniderin mukaan on Celine Dionia kiittäminen herran nykyisestä luksuskodistaan. Herra kertoi eräässä haastattelussa kuinka häntä lähestynyt tuottaja Ric Wake kysyi aikoinaan, josko Celine Dion voisi tehdä oman versionsa The Magic of Christmas Day -kappaleesta, joka oli alunperin kirjoitettu Sniderin vaimolle lahjaksi.

- Ensimmäinen asia mitä sanoin, oli: 'Tietääkö hän kuka kappaleen kirjoitti?' ja Wake sanoi, ettei ollut vielä kertonut. Sanoin Wakelle: 'Älä kerro, että Saatana kirjoitti joululaulun!' ja käskin hänen vain lisäämään kappaleen suoraan levylle, Snider avasi tapahtumakulkua naureskellen.

8 miljoonaa myytyä kopiota myöhemmin Snider asuu nykyisin hulppeassa talossa, jota hänen perheensä kutsuu 'Dionin rakentamaksi taloksi'. Dee Sniderilta on tulossa ensi keväänä ulos myös kokoelmalevy Rock and Roll Ain't Dead – Dee Snider Essentials 1983-2015 herran 60-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat