Kuva: Vilma Kaura

Yö-yhtyeestä potkitut muusikot julkaisivat uuden biisin - jättävät sanoman kuuntelijan tulkittavaksi

09.01.2017 10:45 - Vilma Kaura

Liekki-kappale sai lojua Jay Lewisin pöytälaatikossa 15 vuoden ajan.

Kerroimme viime viikolla, että loppuvuodesta Yö-yhtyeestä potkut saaneet basisti Jukka Sakari "Jay" Lewis ja kitaristi Asko "Daffy" Terävä ovat perustaneet uuden bändin, joka kantaa nimeä Jay Lewis Gang. Jayn ja Daffyn lisäksi uuden yhtyeen riveissä soittavat myös Yön entinen rumpali Frogley ja entinen popedalainen, kosketinsoittaja Jani Kemppinen.

Uusi yhtye julkaisi tänään ensimmäisen, odotetun singlensä. Liekki-nimeä kantava kappale on alkujaan Jay Lewisin käsialaa ja biisiä tarjottiin aikoinaan myös Yö-yhtyeelle. Yö ei kuitenkaan hyväksynyt kappaletta, minkä vuoksi se sai maata pöytälaatikossa 15 vuoden ajan. Nyt kappale otettiin kuitenkin uusintakäsittelyyn, sillä sen sanoma sopi Jay Lewisin mukaan viimeaikaisiin tapahtumiin miesten elämässä.

- Muistan hyvin, kun kirjoitin tuon kappaleen. Siinä käsitellään parisuhdekonfliktia, joka syntyi ihan fantasian kautta. Nyt voi kuitenkin ajatella, että kappaleessa aika moni juttu saattaa sopia hyvin yhteen nykyhetken kanssa, kappaleen kirjoittanut Jay Lewis kertoo Iskelmän haastattelussa.

Muusikko haluaa kuitenkin korostaa, että Liekki on tehty jo vuonna 2002, jolloin Yö-yhtyeen riveissä kaikki oli vielä hyvin. Hän haluaa jättää kappaleen sanoman kuuntelijan tulkittavaksi, eikä halua kommentoida enempää sitä, heijasteleeko kappale Yön nokkamiestä Olli Lindholmia.

Kuuntele alta Jay Lewis Gangin uusi kappale Liekki.

Lue myös: Olli Lindholm erotti Yö-muusikot tekstiviestillä: "Ei puhevälejä pitkään aikaan"

Lue myös: Yö erotti kitaristin ja basistin - näin Olli Lindholm kommentoi

Kilpailut

Uusimmat