Kuva: Emmi Moilanen

Anna Abreun kannanotot herättävät palauteryöpyn - "Aina, jos mä otan kantaa, tulee paskaa"

05.05.2022 10:15 - Jenni Tuusjärvi

Muusikko Anna Abreu joutuu toistuvasti ottamaan vastaan palauteryöppyjä kannanotoistaan. Se ei kuitenkaan artistia lannista.

Muusikko Anna Abreu, 32, vieraili hiljattain juontaja Satu Kotosen luotsaamassa Sadun sunnuntaivieras -podcastissa puhumassa urastaan ja elämästään.

Abreu pohtii jaksossa, että julkisuuden henkilöillä on hänen mielestään paljon valtaa. Esimerkiksi muusikolla itsellään on Instagramissa yli 150 000 seuraajaa, jonka vuoksi hänen sanoillaan on painoarvoa. Julkisuudessa esiintyvät henkilöt toimivat samalla mielipidevaikuttajina.

Hän peräänkuuluttaa sitä, että ihmisten tulisikin puhua rohkeasti itselleen tärkeistä asioista. Abreu nostaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen.

- Mietin jatkuvasti sitä, että kehtaanko puhua tästä aiheesta, koska olin esimerkiksi lomalla Thaimaassa, voinko puhua silloin ilmastomuutoksesta, hän pohtii haastattelussa.

- Totta kai mä voin puhua ilmastonmuutoksesta. Jos mä en voi puhua, niin kuka puhuu, artisti jatkaa.

(kuva: Emmi Moilanen )

Abreu kertoo, että hänen viestikansionsa täyttyy joka kerta, kun hän ottaa kantaa asioihin.

- Aina, jos mä otan kantaa, niin tulee paskaa. Niin se on, Abreu toteaa.

Hän kuitenkin korostaa, ettei aio lakata puhumasta itselleen tärkeistä aiheista, vaikka saakin osakseen kritiikkiä.

- En vaihtaisi sitä mihinkään. Seison ylpeänä arvojeni takana, hän summaa.

(kuva: Emmi Moilanen )

Sen lisäksi, että arvot ohjaavat Abreuta ottamaan julkisesti kantaa, ne ohjaavat myös hänen työtää. Hän kertoo esimerkiksi itse jättävänsä suosiolla väliin kaupalliset yhteistyöt sellaisten tahojen kanssa, jotka sotivat hänen arvomaailmaansa vastaan.

- Mulle se on tärkeetä, kaikille se ei ole. Olen nykyään sellainen todella periaatteellinen ihminen nykyään, Abreu toteaa jaksossa.

Voit kuunnella koko jakson alta sekä Podplaysta.

Lue myös: Simo Silmu kommentoi päätöstään luopua alkoholista: "Koulut on käyty kantapään kautta"

Lue myös: Elastinen on nähnyt julkisuuden varjopuolet läheltä - "Rajat pitää vetää itse"

Lue myös: Vankien kanssa käydyt keskustelut saivat Mikko Kuustosen tekemään tärkeän oivalluksen

Voice.fi, Iskelmä ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat