Tänään keskiviikkona sää aurinkoista ja poutaista suurimmassa osassa maata. Päivän ylin lämpötila on 18 - 23 asteen välissä. Pohjoisimmassa Lapissa voi paikoin vähän sadella, ja päivälämpötila on siellä lähellä 15 astetta.
Torstaina sää on edelleen laajoilla alueilla aurinkoista. Pohjanmaalla ja Lapissa tulee paikallisia iltapäiväkuuroja, ja ukkostakin voi esiintyä. Päivän ylin lämpötila on enimmäkseen 20 - 23 astetta.
Perjantaina sade- ja ukkoskuurot yleistyvät iltapäivällä maan keskivaiheilla ja Pohjois-Suomen itäosassa. Etelässä on enimmäkseen poutaa ja puolipilvistä. Suuressa osassa maata ollaan edelleen 20 asteen vaiheilla, sateisilla alueilla päivälämpötila on noin 15 astetta.
Lauantaina paikallisia sateita tulee lähinnä Lapissa, sunnuntaina myös etelässä. Lämmin ilmamassa pysyttelee Suomen yllä.
Ensi viikolla Forecan mukaan sää viilenee hieman, ja päivälämpötilat jäävät alle 20 asteen.
Katso paikalliset sääennusteet tästä:














